Viikonlopulta vähän, tai paljonkin ajatuksia.

 

Lauantai

Syksy se sieltä tuli. Tänä vuonna näköjään viime vuotista vaikeampana. Jännä sinäänsä kun pimeys ja kaikki se nätti on aina ollut mulle ennen talven tuloa niin voimaannuttavaa. Viime vuonna oli sama homma, ja sitä kummastelin. Ne kaikki hetket joita olen odottanut tuntuikin pahalta ja pakotti mahdollisuuksien mukaan olemaan peiton alla. Onneksi oli se muutto ja kaikki uusi joka pakotti olemaan iloinen siitä mitä on.

 

Nyt taas mennään melkoisilla kierroksilla. Hirveesti kaikkia juttuja ja ajatuksia. Vaikeitakin. Osa kovinkin vaikeita.Apulannan uusin 60 uutta ongelmaa biisi on ollut kovassa kuuntelussa ja siitä repinyt voimaa.

 

Vaikka kipeitä asioita yrittää purkaa ulos, huomaa että ne vähän ohitetaan. Se on vaan se mörkö mikä siellä päässä taas on tai vainoharhaa. Niinhän se aina tuppaa menemään, niin pitkälle kestetään ihmisten väheksyvä asenne omaan huonoon oloon, että uskot jo itsekin siihen, että se on vähän vitsi. Lopulta ollaan niin pohjalla että sieltä on pitkä matka ylös.Harmittaa toki itseäni sairastaa masennusta, vuosia menee hyvin ja miettii vaan että mä paranin ei se sieltä enää tule...Sitten kun se tuleekin olet aivan hukassa itsesi kanssa, et uskalla puhua ihmisille kuinka paha se olo on oikeasti.

 

Lääkäri herää kun edellisestä vaikeasta kaudesta on aikaa 4v ja sairaus elää 4-7v kausissa. Parhaimmillaan.Hukut vähän lisää itseltäsi ja mietit että myönnänkö nyt että on tosi paha olla vai leikitelläänkö eteenpäin.Leikit hetken lisää ja romahdat enemmän. Lähinnä siitä kun ihmiset vieressä kokee kaiken vitsinä. Rauhoitu nyt, menee niin korkealla jutut että huh huh.Huomaat että sun paha olo on vaan yksin sun. Kukaan ei kuuntele. Kukaan ei tajua ettei tässä leikitä. Pelkäät välillä omia ajatuksia. Pelkoja huomisesta. Pelkoja muista ihmisistä.

 

Silti vaan myhäilet että joo ok näin se on. Oon yks vitsi pääni kanssa. Ja taas... taas menet syvemmälle. Ja taas sulle nauretaan.On hetkiä kun tekisi mieli huutaa että kuuntele nyt mitä mä sanon. En vitsaile. Mulla on paha olla.Sitten tulee kuitenkin taas huominen ja keittelee sen kahvin rauhassa ja kerää päänsä. Tässä sitä ollaan. Kierre on loputon.

 

On kuitenkin valtava taito salata se kipu ihmisiltä, sitä vaan osaa suojata itsensä ja olla niin hiton vahva. Ja kun et jaksakaan menee ilta itkien. Ne kaikki voimat vaan meni sen päivän aikana ihmiskontakteissa.Kuitenkin on niin ylpeä siitä, kun jaksaa olla ulkopuolisille se mikä on aina ollut ja sitä tahdon ollakin, vaikka vähän väsyttääkin. Läheisimmille sitä ei vaan halua olla rikki.

 

Onneksi omalle kohdalle on sattunut kiltit, ihanat ja ymmärtäväiset lääkärit. On helppo työskennellä ja elää arjessa mukana.

 

Se mitä haluan sanoa oli oikeastaan se, että älä koskaan väheksy sitä ympärillä olevaa ihmistä, joka sanoo voivansa huonosti.Hän voi olla hyvinkin sairas. Jokaisella kannustavalla sanalla on tarkoitus ja auttaa tätä ihmistä ylöspäin. 

 

Suomen itsemurhatilastot on melko korkealla nyt osittain koronastakin johtuen.Eletään siis yhdessä. Tuetaan ihmisiä ympärillä vaikka se tuntuisi ihan läpältä.Yhdenkään elämän ei pitäisi olla sen kantajalle läppä.

Kiitos kun jaksoit lukea. Olet arvokas.

 

<3: Anne