Hei taas täältä. Tämä blogini on ollut ajatuksissani taas useana päivänä, mutta en ole saanut aikaiseksi kirjoittaa. Tai oikeastaan en ole saanut aikaan mitään muutakaan. Tuon arvokkaan palkkatyöni jälkeen sitä on vaan niin poikki, että yrittää hetken keskittyä itseensä (ja läheisiinsä) ja sitten saa taas painaa pään tyynyn. 

Päässä on taas pyörinyt ihan valtavasti ajatuksia laidasta laitaan, ja se kummasti kuluttanut myös energioita. Jospa se tästä taas tasaantuisi. Aurinko ainakin virkistää mieltä taas ihan tosi isosti. Huomenna taitaa jälleen olla kukkien ostopäivä. :)
Ihana vapaa viikonloppu edessä kahden työviikonlopun jälkeen, luksusta. Vaikka en minä valita niistä arkivapaistakaan. 

Eilen iltavuorossa heräsin todella taas miettimään kosketuksen tärkeyttä toiselle ihmiselle. Itsekin useita päiviä olen tuntenut jopa surua siitä, kun tahtoisi halata vaan ympärillä olevia ihmisiä, eikä se aina kuitenkaan ole mahdollista. Syystä tai toisesta. Se lannistaa omaa mieltä, kun kaipaa kosketusta ja läheisyyttä. On välillä ihan sekaisin jopa siitä, kun se tunne iskee. 

Sitten miettii niitä yksinäisiä ihmisiä, nuoria tai vanhoja, joilla ei oikeasti ole ketään paijaamassa ja hipsuttamassa. Kuinka valtavan suuri merkitys sillä onkaan, kun se hoitaja tulee kotiin, puhuu lempeästi ja koskettaa varovasti. Kuinka se värähdys tuntuu ihan itseen asti. Siitä edellisestä kosketuksessa voi olla aikaa vaikka kuinka kauan. Kuinka kipeä olo ihmisellä voikaan olla, jollei pääse toisen ihmisen lähelle.

Illalla juteltiin pitkään erään asiakaspapan kanssa ja välillä vaan katseltiin hiljaa toisiamme hymyillen. Lähtöä tehdessäni silitin varovasti häntä poskesta ja toivotin turvallista iltaa. Ovelta huusin heipat ja sain vastaukseksi "hei hei kulta." <3 
En osaa kuvailla sanoin sitä tunnetta kuinka hienolta se tuntui. Käsistä nousi karvat pystyyn ja nieleskelin muutaman kerran liikutustani takaisin sisään. Olisin tahtonut kääntyä takaisin ja halata vielä häntä. 
Kuinka sen puolentunnin aikana sain pehmitettyä ihmisen ja hänet tuntemaan itsensä arvokkaaksi. 
Aiemmin siinä oltiin puhuttu siitä kuinka hän kokee, ettei vanhus ole enää arvokasta ihminen. Minulle hän on, ja tietää sen kyllä. <3

Tahdonkin muistuttaa ihan jokaista halaamaan niitä läheisiä. Pitämään edes hetken lähellä, ja kysymään kuinka sinä tänään voit. Niin pieni asia voi muuttaa koko päivän, tai jopa viikon.

Rakkautta päivääsi, Anne