torstai, 21. syyskuu 2017

Rakoilua..

12806173_1044633818926425_95895866012223

Torstai 21.9.17

Nyt tuntuu oikealta hetkeltä kirjoittaa tämä tiistaina 19.9.17 kirjoitettu teksti myös teille ihanat ♡.

Tänä aamuna haukoin taas henkeä lähtiessäni töihin. Ehkä siksi, kun tahdoin jo jättää edes osan kasvattamastani suojamuurista ja naamiostani kasvoiltani kotiin. Tahdoin olla taas minä. Heikkona ja murtuvana, jos niin on tänään ollakseen.
Mieli oli tumma vaikka siihen kovasti eri värejä koitin maalailla. Olin ehkä vähän peloissanikin. Tiesin kehoni varoittavan minua ja yrittävän sanella, ettei ole kiire mihinkään. Tiesin itse, että pystyn pahan hetken tullessa turvautumaan luottoihmisiini ja painamaan tarvittaessa katseeni syvemmälle teekuppiini.. Ehkä silloin muut ei huomaa minua. 

Jalat tuntui raskailta ja päässä pysyi väri harmaana. Tiesin, että kovat äänet tulisi säikäyttämään ja sisälläni muljahtelisi satoja kertoja. Alkoi pelottamaan enemmän. Aloin taas ruoskimaan itseäni mikä ei ainakaan helpottanut.
Yritin hymyillä ja uskoa, että onnistun. Sanoin itselleni, että tahtoisin jo olla itselleni rakastava ystävä. Ja hymyilinkin ajatukselle. Kuitenkaan mieleni ei ( vielä) totellut minua kuten olisin toivonut. Ehkä huomenna. Tai viikon päästä. Tässä on niin valtavasti vielä keskeneräistä... Monia kipeitä parannettavia kohtia kipeässä mielessä. 

Nyt kahden päivän kuluttua tässä teekupposen kanssa on kuitenkin jo turvallista olla. Hipsutellaan hetki kerrallaan eteenpäin ja annetaan ajatusten hiljaksiin seilailla takaisin sinne terveeseen elämään. 
Syksyn kauneuteen, luonnon omaan värityskirjaan, ensilumeen ja tähtitaivaaseen. 

Tänään (ja eilen) nautin pienistä hyvistä asioista - Jaffan vihreät kuulat kekseistä. Ostin myös ison pussin satsumia ja päärynöitä, nam. Väistelin myös kastematoja ja toivoin, että mahdollisimman moni loiro pääsisi vielä turvallisesti omaan kotiin. Ulkona ei tuoksunut märkä nurmi ja kastemadot. Ulkona tuoksui syksy. ♡

Ehkä huomenna en pelkää huomista. 

Kiitos kun vierailit, tule taas käymään. 
Halauksin Anne

lauantai, 9. syyskuu 2017

Kun mieli murtuu. Sukellus pintaa syvemmälle.

20170815_144315.jpg

Eletään syyskuun alkua. Lehdet on jo alkaneet muuttaa värejään ja putoilemaan puista. Iltaisin on pimeää ja kynttilöiden suurkuluttajat päässeet vauhtiin. Minäkin yksi niistä.

Kesäloma oli ja meni. Se oli hyvä ja toisaalta huono. Kaksi viimeistä lomaviikkoa olisi melkein voinut jättää olematta. Toisaalta ilman niitä en kirjoittaisi juuri tätä tekstiä. En katsoisi itseäni juuri tällä tavoin. En miettisi tulevaa alkavaa viikkoa näin miten mietin. En olisi itkenyt niitä kaikkia kyyneleitä, enkä pyytänyt niin paljon enkeleiltä apua ja turvaa.

Surkeiden sattumusten summana elokuun alussa mieleni murtui. Lähes kaikille ihmisille olin edelleen se sama ihminen joka hymyilee ja on iloinen. Sisälläni sitä en ollut. Olin täynnä haavoja, niitä joista ei vuoda verta vaan ne satuttaa muuten. Olisin laastaroinut sisimpäni jos se olisi ollut mahdollista. 
Oli päiviä kun vaan itkin. Itkin ja mietin, että miksi taas. Miksi se paha mörkö astui taas esiin. Juuri kun olin parantunut. Häpesin pahaa oloani ja itkuisuutta. Itsetuntoni oli niin mennyttä etten nähnyt missään hyvää. Pelästyin jokaista kosketusta, ärähdin lähes aina ihmisten yrittäessä lähestyä. Nyt oli vain minun maailmani. Minun kipuni. Taas. Välillä mietin, että johan siitä parantumisesta onkin aikaa 5kk ja tässä taas ollaan. Niissä samoissa syvissä vesissä, joissa on kovin kylmä ja pimeä uida. 

Niin monet unettomat yöt kattoon katsellen mietin, että mitä niin pahaa olen tehnyt että tämä surullinen sairaus seuraa minua. Koska se lopettaa jahtaamisensa ja antaa jo olla. 
Surullisinta on se häpeä siitä, että mieli on kipeä. Ei sitä kukaan tahdo tai tahallaan itselleen tahdo. Tiedän myös, että tämäkin kipuilujakso vahvistaa ja tällä oli tarkoituksensa. Vielä en tiedä mikä se tarkoitus oli, mutta eilen huomasin ajatuksissani olevani kuitenkin jo lähempänä. Enää ei satu niin paljoa ja se hymykin tuntuu hyvältä. 

Tänä sateisena lauantaiaamuna katson ikkunasta kuitenkin kiitollisena. Kaikella on tarkoituksensa ja ne on kirjoitettu minun kirjaani. Se, että osaanko lukea niitä asioita oikein ja hypätä juuri oikeaan aikaan seuraavalle aukeamalle jää nähtäväksi. Sisimmässäni tiedän, että korkeampi voima ohjaa minua oikeaan suuntaan. 

                                              "Kun alat kävellä tietä, tie ilmestyy." ♡
                                                                  -Rumi-

Toivon päivääsi Iloa, valoa ja enkelisuukkoja. Pidä huolta itsestäsi ja rakkaistasi. 
<3: Anne

torstai, 3. elokuu 2017

Kissan kuorsausta, kaalipataa, kalapuikkoja ja unia.

IMG_2770%20%282%29.jpg

Iltaa. Elokuista kaunista iltaa. Kissa kuorsaa vieressä ja mietin mitä unta mahtaa tällä kertaa nähdä. Ehkä taas silakoista. Tai taas.. miten niin taas. Mistä mä tiedän mitä nämä unissaan näkee?! 

Heräsin tänäkin aamuna tyypilliseen tapaani aikaisin. Keitin kahvit ja söin aamupalani ikkunasta katsellen. Ihmiset lähtivät töihinsä, koiralenkeille tai muuten vaan aloittivat aamunsa ulkoillen. Rapsuttelin kissoja ja luin pöydällä lojuavia mainoksia taas uudestaan. Haaveilin kaalipadasta, kun kaali on nyt lähikaupassa tarjouksessa. Maistelin mielessäni myös kuinka hyviä rapsakat kalapuikot ovatkaan. 

Aikani kun olin taas istuskellut ja mietiskellyt monia asioita päätin mennä ihanille aamupäikkäreille. Olikin ihanaa painaa pää tyynyyn ja vetää peitto korviin. 
Näin ihanaa unta. Juha Tapiosta. Työpaikkani pihassa oli jokin tapahtuma ja hän oli saapunut esiintymään sinne. Oli kylmä päivä. Pipo päässä istuin kivetyksellä keskittyneenä elämään siinä hetkessä. Unessa tapahtui paljon ihania asioita ja herättyäni taas mietin mistä tämäkin uni tuli. Juha Tapio on nyt koko päivän kuitenkin soinut päässä, niin kai tarkoitus tälläkin. <3 Unet on välillä kovin kivoja. Toivon, että loman loputtuakin pystyn jatkamaan näitä hyviä uniani. Uskon kyllä siihen, että nukkumattomuuteni johtui pitkälti stressistä ja siitä, että aiheutin itse itselleni paineita seuraavaa päivää ajatellen. Nyt lomalla mieli on kuitenkin ollut tasapainoinen, vaikka välillä se masennuspeikkokin päätään on onnistunut nostamaan. Helposti se kuitenkin on ollut poissa häädettävissä kun ei ole ollut pakko mihinkään. 

Mutta. Noin muutenkin tämä(kin) lomaviikko on ollut mainio. Kummitädin kanssa tiistaina käytiin Käsityöläismuseossa. Aurinko helli aamupäivän ja oli ihanaa. Syötiin jätskiä, puhuttiin elämästä. Ja kuolemasta. Käytiin viemässä ukin haudalle kukkia, enkeli ja kynttilä. Nämä kuoleman vuosipäivät on aina vähän vaikeita päiviä. Ja herää aina se pelko uusista menetyksistä ja ikävästä. 
Eilen aamulla makoilin mummin lattialla, kuuntelin sukkapuikkojen kilinää ja mummin höpötyksiä. Se oli ihanaa. <3 

Aamuinen haaveiluni kaalipadasta oli pakko toteuttaa ja pakastimeenkin ostettu kalapuikkoja. Ja kaappiin purkki pikakahvia taas siltä varalta, että eilisiltainen yhden kupin-himo ottaa uusiutuakseen. 

Pian alkaa hämärtyä ja voi sytyttää hetkeksi  muutaman kynttilän. Tämäkin päivä on ollut kiva. Kiitos tästä. <3

Kauniita unia, 
<3: Anne 

IMG_2763%20%282%29.jpg

perjantai, 28. heinäkuu 2017

Sateen tuoksuista perjantaita.

FB_IMG_1501208622321.jpg

Huomenta. Heräsin aamuyöstä neljän aikaan jännään tunteeseen. Sellaiseen kutkuttavaan ja ihanaan, että tämä päivä antaa minulle niitä kaipaamiani asioita. Aikani pyörin sängyssä kunnes kahvinhimoni kasvoi niin voimakkaaksi, etten voinut enää makoilla ja odottaa unen jatkumista. 

Nukkuvaa Pötkökisua tuijottelin parvekkeella ihanalta tuoksuva ja höyryävä kahvikupponen vieressäni. Parvekelaseihin ilmestyi pisara. Kohta toinen, kolmas ja pian ropina olikin jo voimakasta. Ymmärsin heti, että tätä mieleni yritti minulle viestittää. Heräämistä ja aamuista rauhoittavaa hetkeä ikuistamaan. Ottamaan hetkeksi varaslähdön tulevaan syksyyn. Villasukkiin, tuikkuihin, vaahtokarkkikaakaoon ja ihaniin teehetkiin. 
Päivällä saa taas palata elämään tätä loppukesää, kesää jota säiden puolesta ei vielä oikeastaan ole edes ollut. Onneksi kuitenkin on kesän kauneus ja tämä hetkellinen lämpö. 

Tämä ropiseva aamuhetki on ollut yksi kaipaamistani asioista. Puhdistava sade. Sateen jälkeinen tuoksu. Märkä nurmi ja kastemadot.

Iltapäivällä matkustan Pohjanmaalle. Kävelemään nurmikolla paljain jaloin,  nuuskimaan puhdasta luontoa, halaamaan ainakin yhtä minulle rakasta puuta, kuuntelemaan lintujen kaunista laulua ja puiden huminaa. Rauhoittumaan. 

Kiitos elämä tästä aamusta. Tästä mahdollisuudesta elää tämä ihana hetki. Kiitos myös eilisestä ja kaikista muista päivistä. Ihanaa olla elossa.

Kaunista perjantaita. <3: Anne

keskiviikko, 19. heinäkuu 2017

Vihdoin lomalla.

En edes uskalla katsoa viimeisen kirjoitukseni päivämäärää. Siitä on aikaa kauan. Liikaakin. Osaakohan sitä enää edes muodostaa ajatuksista sanoja ja lauseita. Katsotaan kuinka käy. Alkuun ainakin pääsin, niin ei peli ole vielä aivan menetetty.

Tässä välissä on ainakin ollut kiireistä työskentelyä, juhannuskin ja välillä toivottoman pitkältä tuntuvaa ajelehtimista kohti lomaa. Ja se loma nyt on vihdoin saatu aluilleen. Tuntuu ihan hirmuisen hyvältä olla vaan ja pysähtyä hetkeksi. Juoda rauhassa aamukahvia, nauttia puuro kiireettömästi ikkunasta katsellen ja nukkua vaikka kolmet pikaiset päiväunet jos siltä tuntuu. Ja siitä on nyt näiden parin kotona oleilu päivän aikana tuntunut. Viikonlopun vietin ihanalla mökillä Karvialla. Nautin joka solullani siitä mahdollisuudesta aloittaa kuukauden lomaa juuri siellä. Ihanaa oli kotiinkin maanantaina tulla ja saada rapsutella kisujakin taas. 

Perjantaina sain olla kiitollinen myös kolmesta eteeni ilmestyneestä höyhenestä, enkelit kulkee mukana keventämässä oloani entisestään. Hiljaa mielessäni useita kertoja toistelin "tässä on hyvä juuri nyt" <3.

Muutamaan kuukauteen mahtuu monenlaista ajatusta ja mietintää. Eksymistä ja taas perille löytämistä. Olenkin kovin iloinen siitä, että lähdin tekemään omaa karttaani ja löysin takaisin perille. Sinne missä minun kuuluu olla taas vahvempana <3. 

Kävin kahvikupposeni kanssa juuri kurkkimassa ja nuuskimassa ulkoilmaa. Tuoksuu sateelta ja vähän jopa syksyltä. Iltaisin on hämärää ja välillä tekisi jo mieli poltella tuikkusia. Villasukista en ole vielä edes luopunut, enkä luovu. Päivällä maistelin kuitenkin palasen kesää - mansikoita ja vaniljajäätelöä <3. Toivottavasti muutama kaunis kesäpäivä mahtuisi vielä loman ajalle. Tärkeintä kuitenkin on se kiireettömyys ja nauttiminen ansaitusta vapaasta kuukaudesta.

Taavi-kisukin tuli viereen kehräämään ja pitämään omaa höpötystään. Mahtaa näillä elukoillakin olla tottuminen tähän kun on väkeä kotona suurimman osan päivästä. Ja  aamuruoka tulee tunteja myöhässä.

Nyt kun tämän kirjoituskärpäsen sai iskemään niin tekstiä tulee varmasti nopeammalla tahdilla. Mikäli maltan sarjojen katselultani asettua ajatusteni pariin näinkin pitkäksi aikaa. 

Iloista iltaa ja toivotaan Viking lotosta voittoja :D <3.

<3: Anne

20170716_042956.jpg