keskiviikko, 20. joulukuu 2017

Lupa tuntea... <3

FB_IMG_1513100327707.jpg

Hei blogini ihanat seuraajat <3.. 

En ole unohtanut tätä, enkä teitä. Täällä on kuluteltu energioita muihin asioihin ja kirjoituspuuhat on keskittynyt lähinnä oman pään selvittelykuvioihin. Se teksti on niin julkaisukelvotonta, että on ollut parempi pitää ne ärripurrit vaan itsellään. 
Nyt vihdoin tuntuu pää olevan sen verran kasassa, että pystyy keskittymään ihan asialliseenkin tekstiin. Ja lupaan vuoden vaihduttua pitää kiinni taas tästä tännekin kirjoittelusta. On tätä ikäväkin ollut. 

Joulu alkaa olla ihan ovella. Tontuilla on paljon hommia ja pukkiraukka joutuu mitä luultavammin kulkemaan taas autolla. 
Joulun vietän ihanasti töissä mummojen ja papparaisten kanssa. Tuntuu hyvältä vaihtoehdolta. 
Tänä vuonna kotona ei ole mitään jouluista. Eikä kyllä mitään joulumieltäkään vaikka miten päin yrittäisi etsiä. Joulukortit jäi askartelematta, ostamatta ja kirjoittamatta. Lahjat on kaupoissa ja jouluruokaa saan mummilasta sen mitä tarvitsen. Kisuille pitää jouluherkkuja ostaa ja paljon rapsutella. Meidän ihana elämä
<3 ja valoisa alkava  vuosi. Tyytyväinen olen tähän tilanteeseen tässä ja nyt. 

En olisi vuosi sitten uskonut tämän tunteen olevan näin hyvä. Tämä rauha mikä on sisällä tuntuu järjettömän hyvältä. Ei pelota huominen, ei jännitä mitä tapahtuu seuraavaksi.. on vaan kiinni tässä hetkessä ja nauttii mahdollisuuksista. 
Tämä vuosi on opettanut ihan valtavasti. Kasvattanut ihmisenä. Lyönyt välillä niin rajusti polvilleen että hetkellisesti on tuntunut toivottomalta. Särkenyt sisältä ja ulkoa, repinyt niin hemmetin rikki että on ollut melkein valmis luovuttamaan. On itkettänyt järjettömän määrän kyyneleitä. 
Onneksi on tehnyt niin. Ilman sitä kaikkea kipua en olisi tässä tällä kaikella varmuudella. En nauraisi näitä aitoja nauruja, en halaisi ihmisiä kaikella tällä lämmöllä, enkä varmasti opettelisi rakastamaan itseäni. Kiitos siis elämälle kolhuista, kivuista ja säryistä.
Tämä vuosi on tuonut elämääni ihanan lauman uusia ihmisiä ja heistä on tullut kovin rakkaita. Vanhat rakkaat ystävät ovat osoittaneet valtavaa rakkautta minua kohtaan ja saanut välillä itkemään sitä onnenitkua, kun saa jakaa elämää näiden kaikkien ihanien kanssa. 
Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin ja nähdä kaikki se kauneus joka elämällä on minulle annettavana. 

Harmissani olen kun ei taida lunta tänäkään vuonna jouluksi tulla. Viime viikolla sitä vielä oli, mutta päivässä parissa se kauneus oli taas poissa. Oli kovin ihanaa kävellä lumisia teitä ja aamuisin katsella tähtitaivasta. Jospa se kunnon talvi vielä tulisi. 

Viime viikolla töissä tapahtui aika ihana liikkishetki asiakasmamman kanssa kun oltiin menossa suihkuun. Lattialla oli höyhen ja hän sanoi heti että se on enkeli. Innostuttiin aiheesta ja tuli itkut molemmilla. Hetken päästä vieressä oli toinenkin höyhen. Se hetki pysäytti miettimään, meitä molempia. Aika pitkään oltiin hiljaa ja molempia hymyilytti. Ikuistettiin hetki myös valokuvaksi kun kämmenillämme on kauniit merkit enkeleiltä. Ei täällä olla yksin. Näitä ylläreitä on viime aikoina sadellut aika paljonkin mitä hassuimmissa tilanteissa. Yksi ilta joku kovasti kertoi läsnäolostaan enkelisuukoilla, silityksillä ja niskatökkimisillä. Ja se miten upeasti nämä kaikki palaset on loksuneet kohdilleen ei voi olla pelkkää sattumaa. Kyllä tässä leikissä on mukana muitakin. ❤

Jos tästä leikittelisi vähän inkivääriteetä ja katselisi kauniisti lepattavaa liekkiä hetken. Rauhallisin mielin sitten unimaan ja aamulla taas reippaana paijaamaan mammoja ja pappoja.

Kaunista iltaa sinulle ja rauhallista Joulun aikaa ❤.

<3: Anne

tiistai, 3. lokakuu 2017

Minä lennän polskin ja uin..

sanon sulle kvaak ystävälle kvaak
kvaak sanon teille kaikille... :D

Tykkään nautiskella hetkestä. Juuri tästä hetkestä. Sateisesta päivästä huolimatta.

Syksy on tullut. Eilen alkoi tuulla murskyisästi ja syyssateet saapuivat. 
Tänään sai aamulla kaivaa kumisaappaat ja rikkinäisen sateenvarjon kaapista miettien, että miten tästä työpäivästä selvitään. Tuuli riepotteli puista pudonneita värikkäitä lehtiä ja sade piiskasi ikkunoita. 

Aika kuluu liian nopeasti. Juurihan oli juhannus ja nyt saa jo miettiä tulevaa joulua. Mietinkin jo eilen illalla lämpimän peiton alla millaisia joulukortteja tänä vuonna askartelisin. Tonttuja ja tähtiä <3.

Mieli tekisi kovasti leikkiä lasta. Hypähtää lehtikasaan ja pyöriä siellä. Odottaa, että joku tulee ja nostaa ylös. Puhdistaa hiukset ja vaatteet lehdistä ja sen jälkeen tulee myös leikkimään. Voisimme sitten huitoa lehdet toistemme vaatteista iloisesti nauraen. Tahtoisin myös hypähtää vesilätäkköön. Oikein pomppia siinä niin kauan, että on jalat ihan märät. Ja vaikka lopuksi istuakin siihen. Mitä väliä? Meillä on tämä yksi elämä ja siitä pitää osata löytää juuri näitä hassunhauskoja puolia. 
Tänään olikin rakkaan ihmisen kanssa puhetta positiivisuuspäiväkirjasta. Sellaista olisi syytä alkaa pitämään. Osaisi katsoa pintaa syvemmälle ja todella miettiä niitä elämän hyviä puolia. Myös niinä vaikeina päivinä. 

Tänään tiedän myös vahvasti sen, että olen alkanut toipua. Uskallan nauraa aidosti. Uskallan hassutella ja heittää itseäni likoon ajattelematta sen suuremmin muiden reaktioita. Tämä on taas uusi mahdollisuus ja tässä opetellaan kasvamista kokonaiseksi. Harppaus oikeaan suuntaan on jo otettu ja se näkyy myös ihmisille ympärillä.
Elämään mahtuu varjoja ja valoja ja ne kypsyttävät meitä oppimaan koko ajan lisää. Se on oikeastaan aika ihanaa. Vaikka vaikeimpina hetkinä on kaukana ihanasta. 
Meissä jokaisessa on se tarvittava voima ja valo, se pitäisi aina muistaa. Jokaisessa meissä asuu voittaja. <3

Näissä fiiliksissä on nyt hyvä kaivaa kanelitee hautumaan kuppiin ja nuuskia sen ihanaa tuoksua. Kiitos kaunis syksy. Kiitos minun herättämisestä eloon. 

Tartutaan tähän kauniiseen hetkeen <3.

<3: Anne

20171003_174424.jpg

perjantai, 29. syyskuu 2017

Vapaapäivä.

20170929_192318.jpg

Vapaapäivä. Illalla lupasin itselleni nukkuvani tänään oiiikein pitkään.. 5.45 kuitenkin pärähti puhelin soittamaan "On tänään onnenpäivä" pärinää ja se siitä nukkumisesta. Mietin, että olisihan sen herätyksen toki voinut poistaa.. 

Ihanaa oli kiireettömästi juoda aamukahvi ja nautiskella puurosta samalla pähkäillen mitä sitä tänään tekisi. 
Ainakin lähden etsimään ihania värikkäitä vaahteranlehtiä. Muutamia söpöläisiä jo töissä bongailinkin ja hassuttelin syksyhuumallani. Ensi viikoksi ennustetaan jo kylmempääkin, jännäilen milloin saa aamulla ihastella valkoista maata ja juosta hiutaleiden perässä. 

Mieli tekisi kaivaa kamerakin esille ja hiipparoida kuvaillen syksyä. On tuo valokuvailu jäänyt syystä ja toisesta vähemmälle, ehkä sitä alkaa taas heräilemään eloon villasukkakauden alettua ja saa sitä omaa puhtia taas lisää. Kynttilöitä on jo kulunut reippaasti ja niistä nauttien on ihana lipittää teetä, kardemummakahvia ja kohta vaahtokarkkikaakaota. <3 

Viime viikonloppuna vietettiin kavereiden synttäreitä ja siitä sai niin parasta hyvää energiaa. Mieli on saanut lisää valoa, ja on helpompi taas hengittää kun irtautui hetkeksi arjesta. Eilen oli kyllä vähän känkkäränkkäpäivä töissä, kun tuntui ettei mikään suju vaikka kuinka yrittää. Harmitusitkukin pääsi yllättämään, mutta ehkä se oli tarkoitettu juuri siihen hetkeen ja juuri niiden ihmisten lähellä. 

Lueskelin eilen ystäväni kanssa alkuvuodesta tehtyä sanaleikittelyä, kun molemmat kirjoitti lauseen peräkkäin ja siitä saatiin pöytälaatikkolyriikkaa aikaan. Tuntui hassulta palata siihen hetkeen mitä silloin on tuntenut. Näemmä olen kaivannut lumienkeleitä ja tähtitaivasta myös silloin. Ja ikävöinyt joulukuussa menehtynyttä ystävääni. Silloinkin. <3
Tuollaiset sanoilla leikittelyt on niin mukavia ja pääsee ihmisen pään sisälle aika rytinällä.  Vaikkei kaikella aina tarkoitusta olisikaan.

Nyt kovasti halututtaa asettua sohvalle peiton alle katsomaan sarjoja ja antaa itsensä uppoutua täysin muuhun maailmaan. Koukutun liiankin voimakkaasti yleensä ja millään ei malta katselua lopettaa. 
Tosin voimakorttinikin käski viettää päivän nauttien asioista ja olematta stressaamasta asioista jotka voi hoitaa huomenna. <3
Jospa sitä kahvia sitten keittäisi lisää ja sukeltaisi hömppämaailmaan.

Kaunista perjantaita 
<3: Anne

torstai, 21. syyskuu 2017

Rakoilua..

12806173_1044633818926425_95895866012223

Torstai 21.9.17

Nyt tuntuu oikealta hetkeltä kirjoittaa tämä tiistaina 19.9.17 kirjoitettu teksti myös teille ihanat ♡.

Tänä aamuna haukoin taas henkeä lähtiessäni töihin. Ehkä siksi, kun tahdoin jo jättää edes osan kasvattamastani suojamuurista ja naamiostani kasvoiltani kotiin. Tahdoin olla taas minä. Heikkona ja murtuvana, jos niin on tänään ollakseen.
Mieli oli tumma vaikka siihen kovasti eri värejä koitin maalailla. Olin ehkä vähän peloissanikin. Tiesin kehoni varoittavan minua ja yrittävän sanella, ettei ole kiire mihinkään. Tiesin itse, että pystyn pahan hetken tullessa turvautumaan luottoihmisiini ja painamaan tarvittaessa katseeni syvemmälle teekuppiini.. Ehkä silloin muut ei huomaa minua. 

Jalat tuntui raskailta ja päässä pysyi väri harmaana. Tiesin, että kovat äänet tulisi säikäyttämään ja sisälläni muljahtelisi satoja kertoja. Alkoi pelottamaan enemmän. Aloin taas ruoskimaan itseäni mikä ei ainakaan helpottanut.
Yritin hymyillä ja uskoa, että onnistun. Sanoin itselleni, että tahtoisin jo olla itselleni rakastava ystävä. Ja hymyilinkin ajatukselle. Kuitenkaan mieleni ei ( vielä) totellut minua kuten olisin toivonut. Ehkä huomenna. Tai viikon päästä. Tässä on niin valtavasti vielä keskeneräistä... Monia kipeitä parannettavia kohtia kipeässä mielessä. 

Nyt kahden päivän kuluttua tässä teekupposen kanssa on kuitenkin jo turvallista olla. Hipsutellaan hetki kerrallaan eteenpäin ja annetaan ajatusten hiljaksiin seilailla takaisin sinne terveeseen elämään. 
Syksyn kauneuteen, luonnon omaan värityskirjaan, ensilumeen ja tähtitaivaaseen. 

Tänään (ja eilen) nautin pienistä hyvistä asioista - Jaffan vihreät kuulat kekseistä. Ostin myös ison pussin satsumia ja päärynöitä, nam. Väistelin myös kastematoja ja toivoin, että mahdollisimman moni loiro pääsisi vielä turvallisesti omaan kotiin. Ulkona ei tuoksunut märkä nurmi ja kastemadot. Ulkona tuoksui syksy. ♡

Ehkä huomenna en pelkää huomista. 

Kiitos kun vierailit, tule taas käymään. 
Halauksin Anne

lauantai, 9. syyskuu 2017

Kun mieli murtuu. Sukellus pintaa syvemmälle.

20170815_144315.jpg

Eletään syyskuun alkua. Lehdet on jo alkaneet muuttaa värejään ja putoilemaan puista. Iltaisin on pimeää ja kynttilöiden suurkuluttajat päässeet vauhtiin. Minäkin yksi niistä.

Kesäloma oli ja meni. Se oli hyvä ja toisaalta huono. Kaksi viimeistä lomaviikkoa olisi melkein voinut jättää olematta. Toisaalta ilman niitä en kirjoittaisi juuri tätä tekstiä. En katsoisi itseäni juuri tällä tavoin. En miettisi tulevaa alkavaa viikkoa näin miten mietin. En olisi itkenyt niitä kaikkia kyyneleitä, enkä pyytänyt niin paljon enkeleiltä apua ja turvaa.

Surkeiden sattumusten summana elokuun alussa mieleni murtui. Lähes kaikille ihmisille olin edelleen se sama ihminen joka hymyilee ja on iloinen. Sisälläni sitä en ollut. Olin täynnä haavoja, niitä joista ei vuoda verta vaan ne satuttaa muuten. Olisin laastaroinut sisimpäni jos se olisi ollut mahdollista. 
Oli päiviä kun vaan itkin. Itkin ja mietin, että miksi taas. Miksi se paha mörkö astui taas esiin. Juuri kun olin parantunut. Häpesin pahaa oloani ja itkuisuutta. Itsetuntoni oli niin mennyttä etten nähnyt missään hyvää. Pelästyin jokaista kosketusta, ärähdin lähes aina ihmisten yrittäessä lähestyä. Nyt oli vain minun maailmani. Minun kipuni. Taas. Välillä mietin, että johan siitä parantumisesta onkin aikaa 5kk ja tässä taas ollaan. Niissä samoissa syvissä vesissä, joissa on kovin kylmä ja pimeä uida. 

Niin monet unettomat yöt kattoon katsellen mietin, että mitä niin pahaa olen tehnyt että tämä surullinen sairaus seuraa minua. Koska se lopettaa jahtaamisensa ja antaa jo olla. 
Surullisinta on se häpeä siitä, että mieli on kipeä. Ei sitä kukaan tahdo tai tahallaan itselleen tahdo. Tiedän myös, että tämäkin kipuilujakso vahvistaa ja tällä oli tarkoituksensa. Vielä en tiedä mikä se tarkoitus oli, mutta eilen huomasin ajatuksissani olevani kuitenkin jo lähempänä. Enää ei satu niin paljoa ja se hymykin tuntuu hyvältä. 

Tänä sateisena lauantaiaamuna katson ikkunasta kuitenkin kiitollisena. Kaikella on tarkoituksensa ja ne on kirjoitettu minun kirjaani. Se, että osaanko lukea niitä asioita oikein ja hypätä juuri oikeaan aikaan seuraavalle aukeamalle jää nähtäväksi. Sisimmässäni tiedän, että korkeampi voima ohjaa minua oikeaan suuntaan. 

                                              "Kun alat kävellä tietä, tie ilmestyy." ♡
                                                                  -Rumi-

Toivon päivääsi Iloa, valoa ja enkelisuukkoja. Pidä huolta itsestäsi ja rakkaistasi. 
<3: Anne