Hei Sinä! 

Tervetuloa maailmaani. Olkoon tämä uusi alku. Uusi vaihe. Pois pöytälaatikkopäiväkirjoista. Julkisia ajatuksia. Rohkeutta. Tahtoa uskaltaa. 

Vuosiavuosia on tullut kirjoitettua yhtä ja toista, mutta aina ne vaan jää parhaimpien ystävien luettavaksi, lukuunottamatta facebookin päivityksiä. Muutoin on kovin varovaista toimintaa. Mutta kun tätä kirjoittamista kerran niin kovasti rakastaa. Tämä on intohimo. Tämä on se "valitse ammatti jota kohtaan tunnet intohimoa." Niin kai se on pakko tässä vaiheessa elämää jo oikeasti aloittaa. Hitto, kun saisikin jokainen päivä jäädä kotiin, lähteä metsään, istua kalliolla ja kirjoittaa - ja siitä maksettaiisiin se 8h palkka. Voi jee! Olisiko parempaa. Nyt vaan noustaan silmät ristissä ja hoidetaan tokikin arvoisensa ja tärkeä työ, mutta ei siinä aina niin hirveästi intohimoa ole. 

Maailmassani on hassumaisia juttuja joita kaikki ei vaan tahdo ymmärtää. Usein kuulen sanottavan onko sun pakko miettiä liikaa. Ja silloin tulen miettineeksi, että "Aina mun pitää tuntea liikaa. aina mun pitää miettiä liikaa. Aina mun pitää olla minä." Mutta jos tähän elämääni on reilu 30v kuulunut peikot ja menninkäiset, suurena mielenkiintona metsähuumailut, takkatulituijotukset, mitä kummallisimmat ajatukset. Ihmisten tarkkailut, toimintojen ja tapojen seuraaminen sivusta, niin mitä hittoa sille voi enää tehdä. Ei pysty muuttumaan. Eikä pidä. 

Välillä tuntuu, että on kahden valtakunnan välissä. Toinen on se minun maailmani. Ja toinen on se toisten ja soditaan keskenämme. Kumpikaan ei kuitenkaan voita mitään parempaa.

Hei kiitos Sinulle ajastasi, ja siitä kun kävit. Tuuthan toistekin. Katsotaan yhdessä kuinka kansamme nukkuu, ja katkerasta maailmasta tulee ehkä joskus parempi.  Toivotaan toivotaan :).

-Anne