On niin jännän pysähtynyt olo. Hyvällä tavalla. Työpäivä meni siinä jännässä sumussa, ihan omissa mietteissä. Työkaveri sanoikin, että näkee sen, että kaipaan päästä kirjoittamaan. Kaipasin todella. Ja hiljaisuutta. Sitä hetkeä, kun kukaan ei pakota puhumaan, saa vaan olla ja tuijottaa tyhjyyteen. 

Löysin myös yksinäisen kukan. Liikutuin. Se oli oikeasti ihan yksin. Tuntui jotenkin, hmm..en osaa sanoa miltä. Tyhjältä. "Tuo on niin yksin tuossa. Ilman kukkakavereita." Se sai miettimään moniakin asioita. Seuraavalle asiakaskäynnille mennessäni oli pakko halata. Yksinäistä vanhusta. Mietin, että olen tänään iltahoitajan lisäksi ainoa ihminen, jonka näet. Ainoa, jolle saat puhua. Ainoa, joka hymyilee sinulle. Ja se sama kaava jatkuu huomenna, ylihuomenna, ja ehkä sitäkin seuraavana. Niin surullista. Ja sinä ihana kysyt vielä, että onko mulla kiire. Onhan toki, mutta annan kaiken tarvitsemasi ajan<3. 

yksin%C3%A4inen%20kukka..jpg

Tässä se on. Yksinäinen kukka. <3