HEIPSANSAA!

Hän on täällä taas. Aurinko paistaa, taustalla soi rockrockrock ja on vaan niin ihana fiilistellä. 

Tänne on iskenyt jokin ihan kummajainen puheripuli. Se ei lopu millään. eilen jo ihan hävetti, kun suu käy taukoamatta. Edes itseään ei onnistu komentamaan niin lujaa, että olisi hetkeksi vaiennut. Sama pulina jatkui tänään. Töissäkin ihan nauratti, ja asiasta oli pakko puhua. Ihan puhumisen ilosta. :D

Tapahtui päivän aikana muutakin huvittavaa. Kävin työterveydessä, kun loukkasin perjantaina sormeni, ja se nyt jatkaa vaivaamista. Työnteko on hivenen hankalaa, kun sormi tökkää kokoajan jonnekin kiinni ja joutuu siinä sitten vanhuksille irvistelemään. Sain sormien väliin sellaisen läpyskän, jolla katsotaan kurkkuun, ja niin jäätävät teippaukset, että hoitsu ihan itse kysyi, että kehtaako sua täältä päästää ulos. Naureskelin siinä sitten ja tuijottelin sitä tollokkaa. Vastaanottohuoneesta kun pääsin ulos, oli ihan pakko naurahtaa - se oli niin järkyttävä! Mutta väliäkös sillä ulkonäöllä, kunhan toimii. Tuskinpa olisin itse pystynyt parempaan. Tai rumuudellaan parempaan ehkä kyllä. :)

Täällä mä odottelen armastani kotiin. Pääsee halisuukottelemaan. Ja pölisemään! Ihanaa! On se yksinolo  niin raskasta, kun joutuu seinille puhumaan. Ei vaan, ihan kivaahan tämäkin. Mosot porisee hellalla, saa hetken näpyttää ja kahvintuoksu leijailee nenään. NAM!

Ounou, enää seitsemän työaamua ennen ykkösloman alkua. JEE! Viikko lomaa, kaksi viikkoa töitä ja kolme viikkoa lomaa! PARASTA. Ihan parasta. Eikä tässä ole enää kuin reilu viikko, niin tämä tyttö pakkaa pussit ja nyssykät, ja loikkaa Pohjanmaalle mettähuumailemaan. Se vasta parasta onkin. Tai oikeastaan tämä koko elämä! Nauttikaamme tästä! :)

Tiistaiterkkuloin ja aurinkoa, iloa ja hyvää mieltä toivotellen Anne