Ulkona sataa. Pisarat ropisevat ikkunalautoihin koko ajan vaan voimakkaammin. Vesinorot juoksevat ikkunoissa ristiin rastiin pitäen yllä omaa kilpajuoksuaan. 
Kuuntelen hiljaa ja katselen. Ainoat äänet ovat sateesta kuuluva ropina, kellon tikitys ja oma hengitykseni. Tämä hetki on kaunis. 

Ulkona on pimeää. Tuntuu ihan syksyltä. Varpaat kastuu ja tuuli tuivertaa ihmisten hiuksia sekaisin. Vesi piiskaa kasvoja ja saa ihmisten kädet tekemään töitä. 

Katson vasemmalle puolelleni ja näen perjantaina ostamani kauniit tulppaanit. Lähes kuolleina. Tällä kertaa ne ei jaksaneet elää, vaikka yritin nätisti niille puhua ja hoivata vaihtamalla säännöllisesti vettä. Ehkä ne tunsivat tulleensa väärään kotiin. Tämä kimppu ei jaksanut minua. Vai yritinkö liikaa, kuten monissa muissakin asioissa. En tiedä. 

Tässä on kuitenkin hyvä olla, vaikka pää on täynnä mitä ihmeellisempiä asioita. Sekavia tunteita. Mitään hätää ei kuitenkaan ole. Uskon siihen, että kaikella on tarkoituksensa ja tämä matka todella on tehty opettavaksi. Minä olen se oppilas. Nämä ovat minun polkujani. Välillä aurinkoisia, välillä synkempiä. Oikeita kuitenkin. Elämä on täynnä valintoja. Oikeita ja vääriä. Mutta jokainen valinta jonka itse teen on oikea. Siitä tulee levollinen mieli. 

Tänään töissä rakastin niitä hetkiä, kun ihmiset hymyili. Ja nauroi. Aitoa onnellista naurua. Niin tein minäkin. Nautin siitä hetkestä, niistä kaikista hetkistä. 

Kohta on kesä. Kesä ja kärpäset. Kiireetöntä onnellisten ihmisten aikaa. Hetkiä itselle auringossa makoillen. Sinne on kuitenkin vielä pitkä matka. Niihin viikkoihin, kuukausiin mahtuu monia asioita. Kipeitäkin. Vaikeita valintoja. Kuitenkin kovasti sitä tulevaa odotan. ♡

Onneksi minulla on mahdollisuus tähän elämään. Mahdollisuus tehdä tästä matkasta juuri sellainen kuin haluan. 

Nyt nuuskaisen viimeisen kerran kuollutta kukkakimppuani ja hyvästelen sen kaikella rakkaudella.

Kiitos tästä päivästä.

<3: Anne 

20170314_194151%5B1018%5D.jpg