13428423_1117077681682038_20072353189364

Ihanaa iltaa sinä ihana lukijani siellä ruudun toisella puolella. Mukavaa, erittäin mukavaa, kun olet piipahtanut paikalle. Lämmittää mieltäni kovasti. Varsinkin nyt, kun tämä kirjoittaminen on viime aikoina ollut jotenkin kovin haastavaa. En tiedä johtuuko se tuosta sairastelustani, vaiko siitä, että olen vaan onnistunut jotenkin tyhjäämään päätäni ajattelemalla enemmän asioita, eikä sen vuoksi saa mitään tekstiä aikaiseksi, vaikka kovasti haluaisinkin. Kärsin suuresti niistä lukoista, joihin usein viime aikoina olen joutunut törmäämään siinä vaiheessa, kun otan tehtäväkseni kirjoittaa jotain. Ei vaan onnistu. Pää lyö tyhjää, sanoja on vaikea tuottaa, ja se saa minut kovasti turhautumaan. Välillä melkein tuntuu siltä, että on parempi antaa taas tämän tärkeän asian hetken olla, koska se tuntuu niin vaikealta. Kirjeposteiluakin harrastan suhteellisen aktiivisesti, ja saan itselleni valtavia paineita, kun en vaan osaa luoda sanoja. Vastapuolikin hermostuu odottamiseen, ja minä puolestani siihen, kun tunnen huonoa omaatuntoa, vaikkei niin saisi olla. Ihanat te, jotka minulta postiluukun kolahdusta odotatte, älkää murehtiko, kyllä sille postipojullekin töitä löytyy, kunhan osaan löytää hetkeni.

Nyt kuitenkin yritän. Edes jotain. Ihan siksikin, kun mun on pakko. Tai mikään ei ole pakko, mutta sydän huutaa kuitenkin järkeviä sanoja, ja mieli on aina maassa, jos epäonnistun siinä, mitä tahtoisin tehdä elääkseni. Eilen taas sitäkin ihanuutta pitkään pohdin, tai siis tätä kirjoittamista. Fiilistelin Siilijuttuja, ja tulevan kirjan kuvia, nyt vaan odotan ihan hurjasti, että ne saadaan pian lopullisesti valmiiksi, ja päästään asian ytimeen. Tai no, siellä tässä ollaan jo, mutta että se saadaan ihan oikeasti polttelemaan pieniin kätösiimme. <3

Sairastaminen vei ihan hurjasti voimia, uuvutti, ja oli pakko lopulta luovuttaa ja hakea muutama päivä lepoaikaa. Se oli kyllä tarpeen, ja heräsinkin taa ssiihen, että hittoakos sitä itseään kipeänä ihan piippuun vetää, kun voi vaan sen pelin jossain kohtaa viheltää poikki ja antaa itselleen aikaa toipua. Ja nyt aletaan olla jo vahvasti voiton puolella. Se tuntuu hyvältä. Ei satu mihinkään, on helppo hengittää, kun röörit on auki ja kroppa toimii niinkuin kuuluukin. 

Tänään töissä oli ihan hurjan hauska päivä. Siitäkin huolimatta, että yön unet jäi todella vähille, kun oli ihanihan pakko fiilistellä alkaneita jalkapallokisoja. Ihan liekeissä. On se vaan kiva laji. Taas iltaa odottelen. Eli se tietää taas vähiä unia ensi yölle. Onneksi maanantaina on vapaapäivä, ja saa sitten vaikka käännellä kylkeä kuinka myöhään tahansa, jos siltä tuntuu. Mielestäni jokaisen työpäivän pitäisi olla täynnä naurua, hauskoja tilanteita, hassua huumoria, ihania ihmisiä. Tokikin ymmärrän, ettei aina niin voi olla. Kaikki negatiivinen ajattelu olisi ihanaa saada pois, elettäisiin kiireestä ja paineesta huolimatta vaan hyvillä fiiliksillä. Kuinka hemmetisti helpompaa meillä kaikilla olisi. Pitäisi herätä onnellisuuteen, meidän jokaisen. Siksi taas mietinkin, että miksi kummassa pidän elämässäni niitä ihmisiä, jotka saa tuntemaan oloni ahdistuneeksi, joiden seurassa ei voi olla luonnollinen. Sellainen jännittäminen on hirveää. Ja niin väärin. 

Hetki sitten oli ihanaa laittaa kookosöljyt päähän, ja antaa kropankin saada ihanaa kosteutusta ja nauttia saunasta. Se virkisti. En sen jälkeen enää ole kertaakaan haukotellut, vaikka hetken jo luulin, että uni tulee väkisinkin. Nyt on mahtavaa istua, kuunnella musiikkia, odottaa ruoan valmistumista, ja antaa itselleen tämä ilta. 

Onhan mua murehduttanut yksi jos toinenkin asia viime aikoina, liikaakin. Enkä niistä ole oikein osannut edes puhua kenellekään. Sekin tuntuu jokseenkin väärältä. Asioita ei pitäisi koskaan patoa sisällään, mutta joskus se avautuminen on vaan aivan liian vaikeaa. Toivon vaan, että asiat joka suunnalla saavat paremman, oikean suunnan, käännöksen parempaan, ja tämä kesä tulee kaikilla olemaan hyvä ja kaunis. Toivon myös, että pääsisin kiireesti halimaan veljeäni, monestakin syystä. Ehkä haliminen olisi liikaa, mutta edes tapaamaan. Tai no, halaaminen ei koskaan ole liikaa. Se on parasta, ja tärkeintä mitä voi olla. <3 Itse olen sellainen mahdoton kaulassa roikkuja, että läheiset siitä varmasti välillä kärsii, mutta en voi sille mitään. Se vaan tuntuu niin hyvältä ja oikealta. 

Toissapäivänä palkitsin itseni ihanalla auringonkukalla. Toivon, että osaan pitää sen elossa pitkään. Tänään se ainakin on saanut valoa ja söpösti aukaa pikkuisetkin kukat. Se on kaunis. Kuten tämäkin hetki. On vaan niin ihanaa etsiä omaa paikkaansa, löytää se ja olla kiitollinen siitä mitä on. 

"Onni on sisälläsi, ja voit rakentaa tien sinne itse. Mielesi tuottaa onnellisuuden." <3 <3 <3 

Kiitos kun vierailit. Se on minulle tärkeää. Tule toistekin. Kauniita ajatuksia ja ihania hetkiä juuri sinulle. 

<3: Anne

13315700_1117077971682009_81343128402532