Talvipäivää täältä Turusta. Tuollainen kummallinen valoilmiö pilkahtelee vähän väliä tuolla taivaalla ja outoa kyllä jotain valoa näkyy mielessänikin. 
On ollut aikaa miettiä ja pohtia tätä elämää taas ja opetella näkemään niitä valoisia asioita. Löytämään itsestään voimaa ja halua olla jotain muuta mitä tässä viime viikot on ollut. 
Väsy toki painaa ihan koko ajan ja sänky tuntuu olevan parhain paikka, mutta jos sieltäkin jo osaisi itsensä pakottaa ylös ja availla vähän verhoja ja muutenkin saada auki ovia kotiovien ulkopuolella. 
Pitäisi vaan osata uskaltaa hyväksyä se, että joskus sitä vaan horjuu ja heilahtelee niin voimakkaasti, että hetkellisesti se nouseminen pystyyn ottaa aikansa. 

Tänään kuitenkin sain monilta tahoilta kuulla, että olen kaivattu ja tarpeellinen monissa asioissa, niin ehkä ne on juuri niitä asioita, joista kerään itseeni voimaa ja olen armollinen vaikka en ole jaksanutkaan juuri mitään. Kai niin on käynyt tässä elämässä vähän jokaiselle. On pitänyt opetella antamaan aikaa myös itselleen oppia asioista, toipua niistä kipeistä haavoittavista asioista ja oppia antamaan anteeksi niin itselleen kuin muille. Itselläni se itselleni anteeksiantaminen tuntuu haasteelta. Välillä on niin voimakkaasti viha pinnassa omasta heikkoudestaan ja tipahtamisesta alas. Ehkä myös toisaalta se on hyväksi siinä mielessä, että niinä hyvinä hetkinä muistaa sen ettei saisi olla vihainen. Pitäisi osata rakastaa itseään myös silloinkin on väsynyt ja tyytymätön itseensä. Siihen on vaan opeteltava. 

Tänään nimittäin huomasin sen ettei ne muut ihmiset minua vihaa tai pidä huonona. Eivät vaadi minulta asioita. Se olen nyt minä itse joka tuntee sitä tyytymättömyyttä ja vihaa. Minä olen tässä se, joka vaadin asioita joihin en nyt ole pystynyt. Se tuntuu pahalta. Huomenna yritän herätä aamuun uusin silmin ja nähdä asiat eri valossa. Jäin myös miettimään asiaa niin, että kun on ystävällinen ja kiltti toisille, niin miksei sitä osaa olla myös itselleen. Se herätti ajattelemaan asioita todellakin ihan syvältä asti.

Pakko sanoa että olen niin kiitollinen siitä, että ihmiset jaksaa nähdä vaivaa vääntää rautalangasta asioita, jotka pitäisi itse ymmärtää omassa mielessään. Uskoisin että tästä on yksi suunta ja se on ylöspäin.

Ostin ihan itseäni varten vaahtokarkkejakin, että saan lipittää kaakaota sohvalla viltteihin kietoutuneena ja silittää kissaa. Miestäkin voisi pitkästä aikaa pitää kiinni kädestä. 

Hyvää päivää sinulle. Ole itsellesi armollinen. <3

<3: Anne