13686489_1150680568321749_91005082848838

"Jos saisi olla yksin ahdistunut." -A.W Yrjänä-

Räävin täällä päätäni saadakseni jotain sanoja aikaiseksi. Taas kerran se aika viikosta, kuukaudesta ja vuodesta kun ei saa mitään, ei sitten mitään irti. Se on melkoisen raskasta. Ahdistavaa jopa välillä. Nyt on ollut niin epäluovaa menoa tässä jo monta viikkoa, että jollei kohta tule jo syksy, niin mun tukka on oikeasti tippunut päästä. 

Lomalla on kuitenkin ollut varsin ihanaa. Ei stressattavaa, paitsi juuri siitä, kun olisi paljon sanoja, joita pitäisi saada tavalla tai toisella kuupasta pois. Kiireettömiä aamuja, ihania hiljaisia hetkiä aamukahvin kanssa, aamupäikkäreitä ja rentoa jumia. Pari viikonloppua vietetty mettäläiselämääkin, sekin on ollut varsin ihanaa. On saanut kuvailla luontoa, käydä tutkimassa hylättyjä taloja ja kuunnella hiljaisuutta. Ensi viikonloppuna taas ollaan matkalla mökkeilemään, kovasti odotan.

13900286_1150680538321752_61969573952257

Tässä lomalla on ollut monia unettomia öitä, hyvällä tavalla. Öistä, niiden pimeydestä on saanut nauttia ja polteltua hiukan kynttilöitäkin. Tuntuu ihanalta ajatella, että kohta saadaan ihana syksy, pimeys, saa katsella luonnon kuolemaa, nukahtamista talvea varten. Ja samalla hiljaa odottaa taas sitä, kun kaikki kaunis herää uudelleen eloon.  <3 On onni kyllä nämä meidän neljä vuodenaikaa, vaikka kuitenkin aina jossain välissä alkaa se parhaillaan elettävä tökkimään. Nyt niin koko sydämestäni odotan syksyä, tulevaa talvea ja sitä kaikkea ihanaa mitä se pimeys saa aikaan. Pystyy taas elämään luovasti ja kaikki tuntuu helpommalta. Tämä mun pään sisällä tapahtuva elämä on niin hullumaista, että välillä huokailee kovinkin syvään miettien, että ei hemmetti miksei voisi vaan tuntea edes hitusen verran vähemmän. 

Maanantaina oli taas se päivä, kun kaikki mietitytti ihan valtavasti. Ukin kuoleman vuosipäivä. Vitsi, että se tuntuu sananakin aina niin rajulta. Vuosipäivä kuolemasta. Hyi. Ne päivät on mulle aina niin mahdottoman vaikeita. Silloin pyörittää päässään vaihtoehtoja, miettii mahdollisuuksia miten asiat olisi voinut olla, jos ne vielä olisi toisin. Herättyäni polkaisin kauppaan ja vein haudalle kimput ruusuja minulta ja mummilta. Punaisia ja valkoisia <3. Aikani siinä höpöttelin ja kerroin kuulumisia, uskon siihen, että sanani on kuultu <3. Tiistaina kirjoitinkin sanoja, ajatuksia ukille. Kiitoksia ja kaipuuttani. Se on enää se ainoa mahdollinen tapa saada se yhteys. Harmittaa, kun niin ikävästi on joskus käynyt, että se ikävä on jäänyt elämän. Kaipa silläkin on ollut tarkoituksensa. <3 Kiitollinen, kovin kiitollinen olen jokaisesta hetkestä, jotka meille annettiin mahdollisiksi. 

Menipäs tämä taas tähän kunnon pään repimiseen, ei ollut tarkoitus ihan näin syvälle ajatútua. Se on vaan se, kun tuntee aina lliikaa. Mikään ei tunnu olevan tasapainossa On hyvä tai hvetin huono. Ei löydy sitä kultaista keskitietä, koskaan. :D 

Lomaa olisi vielä viikko jäljellä, onneksi. Tämä on tuntunut hyvältä. Oikeasti toivookin, että toivottavasti se ei lopu koskaan. En tahdo palata arkeen. Sekin kertoo hiukan siitä, että vielä on taitaa olla vähäsen hukkatiellä. Ei sen arjen alkamisen pitäisi tuntua näin pahalta.

Nyt voisikin näihin tunnelmiin tuikkauttaa muutamat kynttilät tulille ja kiehauttaa mustikkateetä. Ei huono sekään. 

Kiitos kun kävit, ja toivottavasti jaksat vielä tulla, vaikka kirjoittaminen aina vaan kestää ja kestää. Mukavaa viikonloppua, <3: Anne