14 yhteistä, pitkää ja kaunista vuotta. Ihan mahdottomasti kissamaista rakkautta, kiusaa ja loistavaa luonnetta. Kehräämistä, tuhinaa, kainaloon tunkemista, rakastamista. Auringosta nauttimista, ärsyyntymistä häiriöistä, yöllisiä temppuiluja. Hiljaa hiipui voimat, silmistä katosi elämänvalo. Saatiin kuitenkin kaksi viikkoa lisäaikaa. Piti rakastaa niin lujasti, että pystyi luopumaan. Saatiin kaunis viimeinen yhteinen hetki, kaikessa rauhassa. Nessu sai turvautua, sai rakastaa, ja sai rakkautta. Nessu sai siivet selkäänsä. Ikävä on hurja. 
Yöllä luulin potkivani vieressä nukkuvaa, näin istuvan eteisessä, välillä olin lähdössä tarkistamaan onko kunnossa. Välillä mietin mitä tein väärin, oliko elämäänsä tyytyväinen, nauttiko kaikesta mitä sai. Kyllä, tiedän, oli Nebukalla hyvä elämä. Pieni rakas valkoinen kissa. <3

 

20150411_154647.jpg

Kaksi päivää myöhemmin ikävä raastaa. Se sattuu niin hitosti. Yritän olla reipas ja vahva, hiljaksiin oppia ajattelemaan asiaa järjellä. Onneksi on nämä kaksi muuta kissaa.

Taapurainen on nyt selkeästi ottanut tehtäväkseen hoitaa mua. Eilen nukkui vieressä, seurasi perässä, pötkötteli sohvalla rapsutettavana. Illalla tuli viereen nukkumaan, Nessun paikalle. Yön nukkui poikittain päällä, antoi onnenkuola herätyksen ennen neljää. Höpöttää, kehrää, eikä laske silmistään. Väsähtää kohta tämäkin pieni, kun on niin auttavainen. Tassuterapia ja kissarakkaus on maailman parasta. <3 Tänään tuntuu jo hiukan helpommalta, ainakin toistaiseksi.

Ikävöiden Anne