Tämä teksti on kirjoiteltu muistaakseni viime sunnuntaina, jäi siirtämättä tänne, kun yllätysyllätys intouduin sukkatouhuihin. 

Heipsun sinä siellä <3. Ihanaa kun olet ja huomasit tulla tänne taas, tai ehkä ensi kertaa piipahtaa. Siitä kiitollinen olen.

Piti jo torstaina kirjoittaa ajatuksella koskien perjantaita, joka sattui olemaan se oletetusti kirottu 13pvä.

Itselleni ei ole koskaan tuona päivänä sattunut mitään  pahaa mikäli en ole itse niitä sattumuksia sellaisiksi pelannut. Pystyyhän sitä jokainen  ihminen vaikka 8.8 elämään niin että nyt on kaikki tänään varmasti pilalla ja niin se sitten on.

Itselläni kävi niin jännästi että pilasin itse aamuni  tänä epäonnisena perjantaina huonolla aamukahvilla ja vähäisellä maidolla. Heti ajattelin että jep, se oli siinä sitten. Töissä sitten heti alkuunsa putoili kaikki käsistä ja muutenkin tökki kaikki. Ja miksi.. koska tunsin sen epäonnen tulleen kiusaamaan. Sitten taas muistin nykyisen  mottoni, jota viljelen joka puolelle.

" Ole yksisarvinen ja kävele kadun aurinkoista puolta." Pelkästään sillä jo päästään pitkälle. <3

Mitä omaan elämää  tulee, tällä hetkellä nautin jokaisesta jännästä hetkestä joita seuraavat kuukaudet tuo  tullessaan, vaikkakin tämän vanhan tutun ja turvallisen jättäminen taas vähän pelottaakin. Nyt on asenne vaan se että avoimin mielin kohti sitä  mikä tulee. Huonosti se ei voi päättyä, tai voi jos sen tahtoo niin nähdä.

On tämä vaan jännä juttu koko elämä. Heittelee ja pommittaa milloin milläkin, mutta kun oppii jotenkin vääntämään pahankin tunteen hyväksi, niin ei tunnu niin pahalta. Pitää joka päivä yrittää edes vähän olla kiitollinen siitä, että tämä mahdollisuus tätä kulkea on. Kaikki on niin pienestä ja hetkestä kiinni. Voi olla, että Korkeamman tahdosta huomista päivää ei edes ole. Mistä sitä tietää minkä sairaskohtauksen esim voi kohta saada, vaikka tämän pisteenkin jälkeen.

Tästä tulikin mieleeni uusi tatuointi ranteeseeni. Puolipiste;  "Puolipistettä käytetään silloin,  kun kirjoittaja olisi voinut päättää lauseensa, mutta päättikin jatkaa sitä.Sinä olet tuo kirjoittaja ja lause on sinun elämäsi."

Uniklubin Pakkopaita-biisi on myös yksi jännä juttu, joka kerta toisensa jälkeen saa mut omiin tiloihini.  Mietityttää usein lääkäreiden asenne mielenterveyteen liittyviin asioihin. Aina vaan nappulaa toisensa perään ihan ensimmäisenä ollaan tarjoamassa, välillä tuntuu että pelastetaanko sillä kaikki.. onneksi on niitä ihania lääkäreitä, jotka oikeasti varmaan jossakin kohtaa elämää on itse ollut hyvin hauras ja hajalla ja osaa sen  vuoksi samaistua siihen kipeän ihmisen asemaan. 

On myös tullut mietittyä onkohan sitä tehnyt kaikille rakkailleen tarpeeksi selväksi sen, kuinka rakkaita ja arvokkaita ovatkaan. Onko sitä sanonut tai toimillaan ihan todella sen näyttänyt. Ainahan sitä ihminen toimii väärin jossain kohtaa, mutta ettei mitään jää painamaan. Se, että joka ilta voi mennä hyvin mielin levollisesti nukkumaan tietäen, ettei rakkaus ainakaan ole epäselvää vaikkei aamulla enää nähtäisikään.

Tämä koskee myös kaikkia ystäviäni. Arvokkaita aarteitani, joita olen elämääni saanut. Kiitos teille. <3

Näihin sanoihin on hyvä lopetella tällä erää. Voi hyvin ja pidä huoli itsestäsi.

<3: Anne