12299356_997432510313223_620505503065479

Heij. Minä täällä taas miettimässä, että mitä teille näpyttelisi. Hurjan iloinen mieli tulee aina kun tämän sivun avaa, ja näkee nuo kävijämäärät. Olen kovasti kiitollinen, kun olette niin paljon lueskelemassa käyneet. Hieman on huono omatunto, kun olen antanut tämän vaan jäädä vähemmälle. Asiaa on aina kovastikin, mutta aina se vaan tuntuu jäävän muiden juttujen alle. Arki vie omat voimansa, ja sitten kun on sitä energiaa, niin se kuluu siihen toisenlaiseen sähläämiseen. 

Nyt kyllä tuntuu, että elämässä olisi auennut uusi sivu. Tai onkin. Suuria muutoksia. Luopumista ja asioiden miettimistä. Hyvä näin. Ei koskaan ole se suhde ollut sellainen, kuin pitäisi, niin miksi sitä rikkomaan itseään sitten sen enempää, ja pahoittaa mieltään pienistäkin asioista. Tai tyypillistä minulle, että niin teen, mutta noin muuten.. Hurja, ja hieno elämäoppi edessä. Sinäänsä jännä, ettei tämä sen suuremmin edes ahdista. Kaipa sitä on elämäänsä vähän niin elänyt, että tämä on edessä kuitenkin joskus ja sen kanssa sitten eletään. Se hyväksytään, se annetaan anteeksi ja sitten on hyvä jatkaa eteenpäin. En nyt asiaa viitsi sen suuremmin availla, mutta kyse on yhden ihmissuhteen lopusta, läheisestä. Ei kuitenkaan erosta. Raskas paikka kuitenkin, kaikesta huolimatta minulle, on pakko sitä saada työstää tavalla tai toisella. Ehkä jo siksi, että oppii elämään asian kanssa. Eihän tämä elämäni koskaan ole ollut niin kovin tavanomaista. Ja siitä olen kuitenkin hyvinkin kiitollinen. Ilman niitä tapahtumia en olisi minä. Se on vaan niin jännä miten ne vastoinkäymiset koulii sinusta vahvempaa, aidompaa itseäsi.

Olen tuossa tovin jutellut erään ulkopuolisen ihmisen kanssa elämästä yleensäkin, ja tuntui viikko sitten ihan hurjan hyvältä, kun hän sanoi, että näkee minussa paljon enemmän voimaa mitä pari kuukautta sitten. Jotenkin olen onnistunut luomaan sisälleni sellaisen turvallisen kuoren, jonka avulla olen myös valmis tekemään niitä isojakin siirtoja elämässäni. Kohtaamaan ne asiat niinkuin ne on. Valmiiksi minua ei koskaan yhdessä saada, kun aikamme loppuu kesken mutta ainakin vahvemmaksi. Niillä eväillä on hyvä lähteä etsimään yksinään omia teitään, oppimaan itsestään lisää ja jonain päivänä katsoa itseään peilistä täysin eri silmin. Siihen jo uskon itsekin. Itsevarmuuteni on noussut todella. En olisi uskonut, että ne kaikki traumaattiset kokemukset ovat jättäneet niin suuret arvet. Mutta nyt alkaa helpottaa. Välillä ihan hurjasti laastaria, ja sisäistä verta, mutta tässä sitä ollaan ja hymyillään.

Mitäpä tänne muuta. Töitä, arjen pyörittelyä, uudesta kamerasta huumailua. :) Huomenna on onneksi luvattu pakkasta ja pääsen valokuvailemaan aamulla vielä miehen nukkuessa. Onnellinen tyttönen<3.

Tahdonkin laittaa nyt teille yhden ihanan kuvan TassuTaavi-kisusestamme. Olen onnistunut saamaan noista kissoista oikein malleja, pyörivät ja venkoilevat heti kun kamera viedään vierelle. Mamman mussut.

taavi.jpg

Nautinnollista iltaa, ja rentouttavaa viikonloppua! Tulkaahan käymään taas. 

<3:lla Anne