Löysin eilen illalla ihanan tekstin rakkaudesta. Pakko se on tännekin jakaa. 

Rakkaudesta:

”Kun olet toisen kanssa 24 tuntia päivässä, miehen tai naisen, tulet tuntemaan kaikki hänen vikansa: kaikki mikä on hyvää ja kaikki mikä on huonoa, kaikki mikä on kaunista ja rumaa, kaiken siinä, mikä on kuin valonsäde ja sen mikä on kuin pimeä yö. Tulet tuntemaan koko ihmisen. Rakkaus on riittävän luja rakastamaan toista tietäen kaikki viat, rajoitukset, heikkoudet, joihin ihminen on taipuvainen. Kuvitteellinen rakkaus ei ole riittävän luja. Se voi vain rakastaa naista elokuvascreenillä. Se voi vain rakastaa naista novellissa, se voi vain rakastaa naista runossa. Se voi vain rakastaa naista kaukaa, etäisenä tähtenä. Se voi vain rakastaa naista, joka ei ole oikea.

Rakkaus on täydellisen toisenlainen ulottuvuus: se on rakastumista todellisuuteen. Kyllä, todellisuudessa tulee vastaan vikoja, mutta nuo viat ovat kasvun mahdollisuuksia. Jokainen vika haastaa ylittämään sen. Ja kun kaksi ihmistä ovat aidosti rakastuneita, he auttavat toisiaan kasvamaan. He katsovat toisiaan, heistä tulee peilit toisilleen, he heijastavat toisiaan. He auttavat toisiaan ja tukevat toisiaan. Hyvinä aikoina, huonoina aikoina, onnen hetkinä, surun hetkinä, he ovat yhdessä, he ovat osallisia toisiinsa. Tästä osallisuudessa on kysymys.

Jos olen sinun kanssasi vain kun olet iloinen, enkä ole kanssasi kun olet surullinen, tämä ei ole osallisuutta; se on hyväksikäyttöä. Jos olen vain kanssasi, kun hehkut enkä ole kanssasi kun et hehku, en ole kanssasi ollenkaan. Silloin en rakasta sinua, rakastan vain itseäni ja rakastan vain omaa nautintoani. Kun olet miellyttävä, hyvä; kun sinusta tulee tuskainen, heitä sinut menemään. Tämä ei ole rakkautta, tämä ei ole osallisuutta, tämä ei ole sitoutumista. Tämä ei ole toisen ihmisen kunnioittamista."

"Rakastavaiset ovat lumoutuneita toisistaan joka tavoin. Rakastavaiset kurkottavat onnellisuuden korkeita huippuja, kun he ovat yhdessä, ja he myös ylettyvät surun synkimpiin syövereihin, kun he ovat yhdessä. Heidän onnellisuuden ja surunsa vaihteluväli tulee valtavaksi: se on rakkautta. Jos itket yksin ja pyyhit kyyneleitäsi, siinä ei ole paljoakaan syvyyttä. Oletko nähnyt sen? Yksin, ihmiset ovat pinnallisia. Kun pyyhit kyyneleitäsi jonkun muun kanssa, silloin siinä on syvyyttä, kyyneleilläsi on toisenlainen ulottuvuus.

Yksin voit nauraa, mutta naurusi on pinnallista. Itse asiassa, siinä on jotain hullua – vain hullut nauravat yksin. Kun naurat jonkun kanssa, siinä on syvyyttä, siinä on järkeä. Voit nauraa yksin, mutta ilo ei mene kovin syvälle, se ei voi. Yhdessä, se uppoaa hyvinkin syvälle olemukseesi. Kaksi ihmistä yhdessä, yhdessä kaikissa säissä – päivät ja yöt, kesät ja talvet – kaikissa mielentiloissa, he kasvavat.

Puu tarvitsee kaikki säät ja kaikki vuodenajat. Kyllä, se tarvitsee polttavan kuuman kesän ja se tarvitsee jääkylmän talven. Se tarvitsee päivänvalon, auringon sille suomat kylvyt ja se tarvitsee yön hiljaisuuden, jotta se voi sulkeutua itseensä ja mennä syvään uneen. Se tarvitsee hiljaisia, riehakkaita, hauskoja päiviä; se tarvitsee synkkiä ja pilvisiä päiviä myös. Se kasvaa näiden erojen kautta.

Rakkaus on eroavuuksia. Yksin et voi kasvaa. Muista aina, jos olet rakastunut, älä välttele sitoutumista, älä välttele osallistumista. Mene siihen mukaan täysin. Älä vain seiso taustalla valmiina karkaamaan, jos asiat hankaloituvat." 

-Osho- <3

 

Lopuksi voisi kuunnella Ilkka Alangon Kullanhuuhtojan<3. Sääli, kun en saa sitä tänne linkitettyä. Kovin on kaunis ja liikuttava biisi, kerta toisensa jälkeen.

 

Rakkautta päiväänne, <3: Anne