IMG_2019%20%282%29.jpg

Taavi täällä moi. Mikä ihme tämä aika vuodesta taas on kun ei saa hetken rauhaa. Koko ajan nuo touhuaa jotain. Siirtävät tavaraa paikasta toiseen, sanovat että ole ihan rauhassa äläkä pelkää, mutta silti pyöritään koko ajan tekemässä jotain, huudatetaan tuota  hlvetin konetta ja hoetaan, että pitää tehdä sitä ja tätä. Jos mun pitää olla rauhassa, niin miksei nuo voi myös olla. Tosin musta alkaa tuntumaan, että mamma tässä enemmän touhuaa. On se hyvä, kun joku muukin osaa ottaa ihan rennosti. Pötkökin vaan nukkuu. Kohta tuolla mammalla on taas joku stressi ja itkee, kiukuttelee ja alkaa ihan varmasti narisemaan jostain. Mä en sitä kyllä kestä. 

Eilen tänne kannettiin kuulemma seitsemän kiloa sitä possua. Se on ihan sairaan hyvää, en voi kieltää. Se tuoksu on hurjan hyvä kun keittiöstä tulee sitten kun se on siellä uunissa. Mullekin luvattiin. Jee. Sitten me saadaan kuulemma katkarapuja ihan kippoon asti ja tonnikalaa. Mummi oli ostanut jotain herkkuja ja ruokaa myös, mutta ne avataan vasta silloin lauantaina, kun on se joku suuri päivä. Onneksi sellainen punapukuinen äänekäs ukko ei tule meille ollenkaan. Mä tahdon olla ihan mielelläni rauhassa. 

Täällä on muuten mennyt ihan kivasti. Oon saanut nukkua paljon ja öisin mamman kyljessä on hyvä olla. Se on ihanaa, kun usein huutaa sängystä, että Taavi tule tänne. Välillä päivälläkin töistä tultuaan tulee sänkyyn viereen ja sanoo, että rojahda tuohon kainaloon. Aikani siinä hurisen ja tassuttelen ja nukahdan taas. Mamma selvästikin tykkää meistä molemmista tosi paljon. Niin mekin siitä. <3

Nessua on välillä vähän ikävä. Onneksi ei enää niin pahasti. Siitä on kuulemma kohta vuosi ja kolme kuukautta, kun lähti kotoa eikä enää tullut takaisin. Meillä on  nyt enemmän tilaa ja tullaan ihan hyvin toimeen. Ainakin välillä. Tuntuu, että Pötkö on nyt vanhana vähän höperöksi tullut. Toivottavasti ei tuu enempää.   Jotain puhetta kuulin yksi päivä, että se voisi olla joku vanhuusiän sairaus, dementia vai mikä se nyt oli. Mamma oli soittanut lääkäriinkin, muttei ne ollut huolestuneita, ihan normaalia että mekin vanhana tullaan vähän pysähtyneiksi. 

Kello taitaa olla sen verran, että päiväruoka alkaa pian tipahtaa kippoon ja sitten saakin mennä pesulle ja nukkumaan. Nuo saavat sitten touhuta ja häärätä taas.
Onneksi taitaa tulla rauhallisempi päivä, kun tuo on töissä jumittanut niskansa ja nyt voivottelee koko ajan kipua. Hyvä niin. Minä pidän rauhasta. Ja rakkaudestakin. <3

Kurnauuu Taavi