20170815_144315.jpg

Eletään syyskuun alkua. Lehdet on jo alkaneet muuttaa värejään ja putoilemaan puista. Iltaisin on pimeää ja kynttilöiden suurkuluttajat päässeet vauhtiin. Minäkin yksi niistä.

Kesäloma oli ja meni. Se oli hyvä ja toisaalta huono. Kaksi viimeistä lomaviikkoa olisi melkein voinut jättää olematta. Toisaalta ilman niitä en kirjoittaisi juuri tätä tekstiä. En katsoisi itseäni juuri tällä tavoin. En miettisi tulevaa alkavaa viikkoa näin miten mietin. En olisi itkenyt niitä kaikkia kyyneleitä, enkä pyytänyt niin paljon enkeleiltä apua ja turvaa.

Surkeiden sattumusten summana elokuun alussa mieleni murtui. Lähes kaikille ihmisille olin edelleen se sama ihminen joka hymyilee ja on iloinen. Sisälläni sitä en ollut. Olin täynnä haavoja, niitä joista ei vuoda verta vaan ne satuttaa muuten. Olisin laastaroinut sisimpäni jos se olisi ollut mahdollista. 
Oli päiviä kun vaan itkin. Itkin ja mietin, että miksi taas. Miksi se paha mörkö astui taas esiin. Juuri kun olin parantunut. Häpesin pahaa oloani ja itkuisuutta. Itsetuntoni oli niin mennyttä etten nähnyt missään hyvää. Pelästyin jokaista kosketusta, ärähdin lähes aina ihmisten yrittäessä lähestyä. Nyt oli vain minun maailmani. Minun kipuni. Taas. Välillä mietin, että johan siitä parantumisesta onkin aikaa 5kk ja tässä taas ollaan. Niissä samoissa syvissä vesissä, joissa on kovin kylmä ja pimeä uida. 

Niin monet unettomat yöt kattoon katsellen mietin, että mitä niin pahaa olen tehnyt että tämä surullinen sairaus seuraa minua. Koska se lopettaa jahtaamisensa ja antaa jo olla. 
Surullisinta on se häpeä siitä, että mieli on kipeä. Ei sitä kukaan tahdo tai tahallaan itselleen tahdo. Tiedän myös, että tämäkin kipuilujakso vahvistaa ja tällä oli tarkoituksensa. Vielä en tiedä mikä se tarkoitus oli, mutta eilen huomasin ajatuksissani olevani kuitenkin jo lähempänä. Enää ei satu niin paljoa ja se hymykin tuntuu hyvältä. 

Tänä sateisena lauantaiaamuna katson ikkunasta kuitenkin kiitollisena. Kaikella on tarkoituksensa ja ne on kirjoitettu minun kirjaani. Se, että osaanko lukea niitä asioita oikein ja hypätä juuri oikeaan aikaan seuraavalle aukeamalle jää nähtäväksi. Sisimmässäni tiedän, että korkeampi voima ohjaa minua oikeaan suuntaan. 

                                              "Kun alat kävellä tietä, tie ilmestyy." ♡
                                                                  -Rumi-

Toivon päivääsi Iloa, valoa ja enkelisuukkoja. Pidä huolta itsestäsi ja rakkaistasi. 
<3: Anne