Heissuli :). Pitkästä aikaa. Olen ihan harmissani, kun en ole jaksanut tänne mitään kirjoittaa. En yksinkertaisesti ole saanut itsestäni irti. Ihan poden huonoa omaatuntoa. Eilen sain viestin, että olenko kokonaan lopettanut tänne kirjoittamisen, kun ei ole uusia tekstejä ilmestynyt, ja miehellekin sanoin, että on pakko tsempata ja yrittää jaksaa tännekin jotain raapustella. Olen toki kirjoittanut paljonkin, omaa ajatuskirjaani, ja se on ollut minulle suurena apuna, ja tukena. Ilman sitä olisin aivan hukassa. Viime viikolla päätin, että on pakko ottaa itseään niskasta kiinni. Ei se voi näin jatkua. Ei voi vaan yrittää selviytyä, kun on selviydyttävä. On saatava kiinni jostain mielekkäästä, tehdä niistä arkisista asioista iloisia, vaikka ei nauratakaan, niin edes yrittää. Niinpä viikonloppuna sitten tein juuri niin, askel kerrallaan kohti asioita mitkä tuntuu hyvältä, ja mistä saan hyvää mieltä. Omaa hyvää energiaa. Ja tuntuikin hyvältä. Olin aidosti iloinen, nauravainenkin. 

Eilen innostutin itseni taas uudesta, tosin kauan jo kiinnostaneesta asiasta, kirjoittelin paljon aiheeseen liittyen, tutkin asiaa netistä, jatkoin samaa mietiskelyä tänään töissä kävellessäni, ja aion tehdä niin vielä ehtoollakin. On ihanaa, kun löytää sellaisia pieniäsuuria kivoja juttuja, joista oikeasti on kiinnostunut, innostuu kovasti ja voi kuluttaa mettitutkiskeluunkin aikaa heti useamman tunnin. Onneksi näin. Illalla kaupasta tultuamme sain niin kauhean luovuuspuuskan, että oli pakko kaivaa ajatuskirjani laukusta (kyllä, kulkee aina mukana, töissä, kaupassa, ihan kaikkialla. Ilman ei voi olla. Koskaan ei tiedä mikä ajatus pulpahtaa mieleen.) ja sitä tekstiä vaan tuli ja tuli. Ei se meinannut loppua millään. Välillä eksyin huonoihin ajatuksiin, ja välillä olin taas niin etsimässä uutta tietä. Se lohduttaa. :)

Jotkut päivät on ollut vaan niin raskaita, ei olisi edes tahtonut nousta sängystä. Ahdistanut ajatuskin askareista, niistä pakollisista. Jotka onneksi on voinut siirtää myöhemmäksi. Ne on omia valintoja. Ei itseään ole pakko pakottaa. Tiistana mulle nousi kuume, ja olin melkoisen räkäinen. Saikkuilin sitten pari päivää. Ja se aika lähinnä meni peittojen alla makoillen, TassuTaavi kainalossa ja mieluista sarjaa katsellessa. Jaksoin jopa hetken lukea. Tällä hetkellä menossa "Kätilö", joka vaikuttaa mielenkiintoiselta. Taisin koukuttua. Viikonlopun aikana se on varmasti loppuun ahmittu.

Olen kuitenkin pystynyt hieman nauttimaan tästä syksystäkin. Väreistä ja kauneudesta. Tuntuu hyvältä tuolla töissäkin välimatkoja kävellä ja ihastella luonnon kauneutta. Ne värit<3. Huomenna ajattelin aamusella lähteä tutkailemaan tuohon lähiympäristöön mitä sillä on minulle annettavana. Räpsyttelemään vähän kuvia.

Tuo ihana syysaurinko on siinä mielessä huono, kun meidän olohuoneen ikkuna on niin likainen, kissan nenukuolassa, ja missä lie sonnassa, että ihan pahaa tekee. Pitäisi vissiin tehdä asialle jotain. Jospa maanantaina, kun on vapaapäivä. Viikonloppuani en tuollaiseen hukkaa, kun on muitakin asioita. Niitä mieluisimpia. :)

Vallan suloista, kun tuo meidän Pötkökissa nauttii tuosta auringosta niin mahdottomasti. Nytkin kun parvekkeen oven avasin, niin tämä kipinkapin kipittää kovaa vauhtia arskailemaan. Mun arskamuija<3. Siellä se nyt pötköttää tuolilla niin onnellisena auringonsäteitä vastaanottamassa. Ovat kyllä molemmat saaneet nyt melkoisesti huomiota. Välillä ihan hirvittää miten hemmotelluksi nuo vielä saankin tällä touhullani. Lohturuokin herkuilla, ja muutenkin saavat mahdottomasti hellyysrakkautta. Eilen vahingossa lipsahti jo Pötkölle uusi lempinimikin- PullaPötkö.<3

Mummin kanssa tänään juuri puhuttiin tästä ikävästäni. Eilen itkustin taas ja mietin kovasti valkoista kissaa. Ei sitä olisi oikeasti voinut edes kuvitella näin kovaksi paikaksi, tuntuu, että elämästä olisi viety puolikas. Vaikka oli aikaa sulatella asiaa, elää toivoen parempaa, mutta silti. Se pommi oli niin suuri. Se vei niin ison osan tästä meidän arjesta. Ei saisi yhtään ajatella asiaa, meinaa heti tulla itku. Kyynelkanavat melkoisen herkillä. Voi kunpa ei koskaan enää tarvisi rakasta lemmikkiä menettää. Mutta, sekin päivä vielä tulee...

Sellaista, jospa tästä alkaisi laittaa tätä kämppää viikonloppukuntoon, niin ei tarvitse sitten nurkkia nuolla, kun on muutakin kivaa tekemistä. Ajattelin ihan mennä pullon punajuomaa ostamaan, kun perjantaipullo-arvonnassa ei arpaonni osunut kohdalle. Eipä sinäänsä haittaa, se olisikin ollut valkkaria ;D.

Kaunista viikonloppua, kiva kun kävit. Pakko vielä liittää yksi ihanan hassu kuva, pikkuiset keijut on niin somakoita. <3:lla Anne

1620657_10152798010927732_76966872822064