Ulkona sataa. Sateen ropina ikkunalautaan tuntuu rauhoittavalta. Vesinorot liikkuvat ikkunassa ristiin rastiin. Pisaroiden kilpajuoksua on rauhoittava katsella. Tekee mieli vain huokaista. Syvään. Tässä on hyvä olla. Olla hiljaa, ja kuunnella kuinka kauniin laulun pisarat saavatkaan aikaan. Ajan tahtoisi pysäyttää. Huomenna voi taas paistaa aurinko kirkkaalta taivaalta, ja luovuuspuuskia joutuu taas odottamaan. Tänään olen taas huomannut kuinka kaipaankaan syksyä, sen kauneutta. Värejä. Kuinka ikävöinkään talvea, jalkojen alla narskuvaa lunta. Pakkasta, joka saa nenänpään punoittamaan, paleltumaan. Sitä, kun saa ottaa kuuman kaakaokupin käteen ja tiputtaa sinne vaahtokarkkeja. Pidellä sitä kuumaa kuppia käsissä, antaa kupin lämmön tuntua käsissä, ja pian koko kropassa. Laittaa villasukat jalkaan, sytytellä kynttilöitä, käryttää suitsuketta. Olla vaan ja pysähtyä. Antaa ajatusten juosta, kynän muodostaa sanoja, näppiksen naputtaa kaikki ajatukset pois päästä. Olla ja elää.

Tänään pyöräillessäni sateessa mietin onnenjuuriani. Mietin mistä kaikesta saan sen mahdottoman hyvän olon. Mitkä asiat on minulle niitä, joista oikeasti nautin. Joiden tekeminen tuntuu parhaalta. Asioita, hetkiä, joita odotan aina. Joista luopuminen tuntuisi lähes kuolemalta. Mietin asiaa kauan, pitkään ja hartaasti. Tunsin kuinka hyvä oli olla. Tunsin kuinka hymy nousi huulille, lähes liiteli pilvissä. Ei edes pelännyt putoavansa. Se tuntui hyvältä. Juuri siinä, juuri silloin. Kuten nytkin, tässä ja nyt. Tässä on hyvä olla. Minun on hyvä olla. Kaikki on hyvin, juuri nyt.

Vaikka välillä tuntuu, että onnistuu mietteillään kääntämään hyvätkin asiat huonoiksi. Keräämään huonoa energiaa ympärilleen, saamaan itsekin pahaa aikaan yritän silti muistaa, ja pitää joka päivä mielessäni sen, että Suurin Voimista On Rakkaus. <3

<3: Anne