lauantai, 21. tammikuu 2017

Ole hyvässä turvassa, pilvien takana on aina valoa.

IMG_1534%20%282%29.jpg

Lauantai 21.1.

Tänään on taas huonompi päivä. Tänään itkettää ihan hirveästi. Tänään tuntuu ettei saa henkeä. Sydäntä puristaa. Ja särkeekin. Tänään ystäväni valinta on lopullinen ja se on hyväksyttävä. Tänään saakin olla surullinen. Tänään pitää nostaa iso malja ja hymyillä hyville muistoille. Tänään tahtoisi niin kovasti vielä vaan puhua. Auttaa ja antaa syyn, ettei tätä hautajaispäivää olisi koskaan tullut. Tänään tuntuu siltä, että olisi kauheasti asiaa kaikille ihmisille, mutta silti tahtoisi vaan olla hiljaa. Jokin osa minusta tahtoo esittää vahvaa ja toisaalta tahtoisi näyttää sen pahan olon. Tänään on tällainen päivä.

Toivottavasti sinulla on iloinen mieli. Mukavaa päivää. <3: Anne

keskiviikko, 18. tammikuu 2017

Hiljaisuus on kaunis hetki..

facebook_1484764925247.jpg

 

Hei taas. Ulkona on koko päivän ollut hyvin harmaata. Taivas pilvessä ja kaikkialla näyttää likaiselta. Ilma on siis kovin ruma tänään. Iltaa kohden alkanut tuulemaan ja myrskyäkin ennustettu. Lunta onneksi edelleen, toivon että sitä tulisi lisää, eikä mentäisiin taas liiaksi plussan puolelle. Pihalla nököttää kaksi lumiukkoa, ja niille tahtoisin vielä edes muutaman viikon nökötysaikaa. 
Aurinkoa olen toivonut pilkistämään ja piristämään monta päivää. Saisi kuvattua muutaman talvisen kuvan vielä. Tuonne harmauteen ja kosteuteen ei edes tahdo astua ellei ole ihan pakko. Sänky vetää kovin puoleensa, eikä ole ihme että aina väsyttää kun ihanat auringonsäteetkin pysyttelee piilossa. 

On ollut paljon aikaa miettiä asioita, elämää ja sitä miten se kuljettaa. Välillä tekisi mieli ihan painaa sitä stop-nappulaa ja pysäyttää ajattelu. Onhan siinä hyvätkin puolensa ja hyviä asioita saa myös pyöriteltyä päässä, mutta hetkittäin sitä palaa vaan aina siihen alkuun ja se pyörä pyörii uudestaan ja uudestaan. 
Se käy ihan täydestä työstä. Aivot ei pääse lepäämään ollenkaan. Siksi mietinkin, että jokin aivot narikkaan-ohjelma voisi olla hyvä minulle. Ei tarvisi muuta kuin tuijottaa telkun ruutua ja saisi olla tekemättä mitään. Sellaista etsimään siis. 

Aamulla tuntui taas siltä, tämä päivä vaatii pannukakkua ja kermavaahtoa, niinpä se on valmistumassa. Vohveleitakin mietin hetken, mutta pannari on niin ykkönen aina, ja siihen voi luottaa. Mennään siis sillä. Vaahtokarkkikaakao vielä kun olisi viereen, niin hetki olisi täydellinen. Mutta tyydyn piparminttuteehen. <3

Olen tässä yrittänyt kovasti tutustua itseeni. Tutkia oikein kunnolla mitä pienempiäkin asioita, etsiä sitä mitä olen. Tai oikeastaan antaa itseni olla sitä. Sen takia varmasti tuntuukin niin kuormittuneelta, kun on aivan liikaa niitä asioita, joita tahtoo kääntää ja vääntää. Onneksi tässä on, toivottavasti ainakin, vielä aikaa tutustua itseensä. 
Opettava matka tämä elämä on. 
Joskus sitä on vaan pakko pysähtyä ja antaa itsensä olla. Joskus se kroppakin pakottaa siihen ja huutaa hädissään, että on jo liian väsynyt. Se hiljaisuuskin on ihana tila.  Olla vaan hiljaa, kuunnella tikittävää kelloa ja tuijottaa seiniin tai ulos ikkunoista. Kuitenkin vaan se, että ei tarvitse sillä hetkellä suorittaa mitään. Se on kaunis hetki. 

Tuossa yksi ilta sängyssä makoillessani mietin olenkohan pitkään aikaan kuunnellut omaa hengittämistäni. Olenko muistanut että olen tässä. Ja en osannut vastata itselleni. Jäin sitten käymään läpi koko kroppaani, päästä varpaisiin jokaista raajaa, sormea ja varvasta myöden. Ja nukahdin siihen. Tutkin itseni ja nukahdin. Tuon ohjeen sain jokunen vuosi sitten mieheltäni, jolle valittelin etten saa unta. Se kyllä on toimivaa. Toimii paremmin kuin lampaiden laskeminen. 
Taisin myös hokea itselleni, että kiitos tästä jalasta, kädestä, varpaasta jne.

Yritän tästä nyt siirtyä pannarille, joten hyvää illan jatkoa ja kauniita unia. 
<3: Anne

torstai, 12. tammikuu 2017

Joskus uni voi tuntua niin todelta. Joskus se voi olla pelastus.

h%C3%B6yhen.jpg

Huomenta sinulle. Huomenta minulle.

Näin viime yönä hyvin todentuntuista unta. Kovin rauhoittavaa unta. Unesta herättyäni en tiennyt oliko se unta vai totta. Jokseenkin puhdistava tunne oli kuitenkin vallannut minut.

Uneeni tuli vuosia sitten kuollut minulle niin rakas ukkini. Ukki väsyi aikoinaan ja teki oman ratkaisunsa. Se oli valtavan kova paikka meille läheisille. Minä jäin ilman isähahmoa, mummi rakasta puolisoa ja muut läheiset maailman lempeämpää miestä, poikaa, veljeä ja hyvää ystävää. Ukki oli minulle aina niin hyvä ja kiltti. Ihminen jonka syliin sai mennä koska vaan. Ukki peitteli minut joka aamu lähtiessään töihin ja meillä oli omat ihanat tapamme. 

Sitten se kaikki vaan loppui. Elokuun ensimmäisenä päivänä. Jäljelle jäi kova ikävä.
Asia on painanut mieltäni vuosia ja painaa varmasti aina. Omalla tavallaan. Suru on muuttanut muotoaan ihaniksi muistoksi ja niiden kanssa on helppo elää.

Yöllä olin jostain syystä eräässä hoitolaitoksessa mummin kanssa. Joku mainitsi ukin nimen. Sanoin mummille, että tuo on ukki.  Ukki käveli poispäin ja kiirehdin hänen luokseen. Sanoin olevani Anne, ja ukki hymyili. Katsoimme vaan toisiamme. Ukki kysyi oletko oikeasti, johon nyökkäsin. Hän vaan kuiskasi hiljaa; "minun pieni tyttö".
Kysyin varovasti saanko halata ja sinne ihanaan syliin minut kaapattiin vuosien jälkeen. Muistan nuuhkineeni ukin ihanaa tuoksua, koskettaneeni niitä tuttuja tupakalle tuoksuvia viiksiä. Olin turvassa. Hetken. 

Ukki kertoi tarinansa, sen miksi lähti pois. Se oli jotenkin lohduttavaa. Itse kun olen paininut huonon olon kanssa jokusen tovin ja kun kuulee niitä asioita, joista saa voimaa eteenpäin tuntuu siltä kuin olisi puhdistunut. 

Mummi ja ukki katselivat toisiaan samalla tavalla kuin silloin ennen. Lempeästi ja rakastavasti. 
Ukki luki kirjani, joka löytyi mummin kassista. Hän oli ylpeä. Se näkyi silmistä. Mulle tuli niin hyvä mieli. Helpottunut. 
Lapsuudessa käytiin aina syömässä omenamunkkeja, ja niin me teimme myös tässä unessa. 
Tuli aika lähteä jatkamaan matkaa ja kysyin sieltä turvallisesta kainalosta, että saanko vielä soittaa sinulle, ukki ei vastannut, hymyili vain. Ja siihen heräsin. <3

Nyt ulkona sataa lunta ja ne hiutaleet muistuttavat minua kaikesta hyvästä. <3 

Kiitos, <3: Anne

FB_IMG_1479021225072.jpg

keskiviikko, 11. tammikuu 2017

Yöllisiä mietteitä.

IMG_2069.jpg

Eilen illalla nukahtaminen oli taas kovin vaikeaa. Pitkään makoilin tuijotellen valkoisia kaapinovia ja huokailin hiljaa. Kuuntelin nukkuvan tuhinaa ja toivoin, että nukahtaisin itsekin pian. Välillä työnsin itseäni syvemmälle kainaloon ja välillä taas pois. Tuntui hetken siltä, että aamu on ennen kuin nukun silmällistäkään. 

Mielessä pyöri valtavasti asioita. Koko elämästä. Ihan lapsuudesta asti. Mietin syitä miksi minusta on tullut tällainen. Miksen ole saanut vahvuutta ja varmuutta enempää. Miksi olen antanut tapahtua asioita, jotka on vaikuttanut paljon kaikkeen. Eihän sitä silloin ole voinut ajatella, että ne asiat saattaa seurata kauankin. Ja huonoina aikoina ne menneisyyden möröt sitten kömpii esiin ja niiden pois työntäminen on hirmuisen vaikeaa. Ne möröt on pelottavia. 

Miksi välillä ne illat on juuri niitä hetkiä, kun mistään ei saa järkevää ajatusta aikaan ja se kasvaa sisällä suureksi taakaksi. Miksi juuri silloin, kun on muutenkin väsy ja mieli ei toimi kirkkaasti. Väkisin meinaa tulla itku ja sitten ei uni tule ainakaan. 

Aikani sängyssä pyörittyäni päätin lähteä vielä keittämään uniteetä ja rouskuttamaan pari parapähkinää siinä toivossa, että helpottaisi nukahtamista. Kissat siinä samalla villiintyi taas uniteen tuoksusta ja oli rauhoittavaa seurata niiden hassuttelua. 
Katselin ikkunasta, kun tuuli paiskasi puiden oksia suuntaan ja toiseen. Kuuntelin huminaa ja mietin, että siinä meni taas se talvi. Tämä on kyllä merkillistä, kun pakkasta ja lunta on päivän pari kerrallaan ja sitten taas ihan vesikeliä ja kovaa myrskyä. Olisi ollut ihanaa, jos pihalla oleva lumiukko olisi saanut hetken olla pystyssä. Nyt se kutistuu päivä päivältä enemmän ja kohta on kadonnut kokonaan. 

Tänään ajattelin uskaltaa hetken taas uskoa itseeni ja yrittää saada uusia sanoja aikaiseksi työnalla olevaan uuteen kirjaan. Ja kirjoittaa pitkän kirjeen myös ystävälleni, jota kovasti kaipaan vierelläni. Tylsää kun on kilometrejä välissä ja sielunsiskon kanssa ei voi puhua kasvotusten. 

Pikkuhiljaa alkaa silmät taas aukeamaan tähän uuteen tuuliseen keskiviikkoon. Hieman vielä lisää kahvia ja muita hiljaisia aamutoimia. 

Hyvää tätä päivää sinulle. Toivottavasti mielesi on aurinkoinen ikävästä säästä huolimatta.
<3: Anne

maanantai, 9. tammikuu 2017

Toivo paremmasta vie ihmisen eteenpäin elämän vaikeina hetkinä.

IMG_2060.jpg

Hei. Hei sinä blogissani vieraileva lukija. Olen kiitollinen siitä, että saavuit paikalle. Arvostan sitä suuresti.

Vuosikin on jo vaihtunut. Tänään eletään jo yhdeksättä päivää tammikuuta. Reilu viikko jo oltu vuoden 2017 puolella. Viime vuosi oli kyllä melkoinen myllerrysten vuosi. Tänäkin vuonna, alkua ainakin, saa tallustella mitä oudoimmissa tunnetiloissa. Yritän kuitenkin nyt pitää kiinni siitä, että löydän itsestäni tämän vuoden aikana niitä hyviä asioita, ja opin niistä huonoista. Sitä yritän kovasti. Tutkin itseäni, tutkin niitä vierelläni kulkevia ihmisiä, arvostan sitä, että jaksavat minua ja ovat valtavan suurena tukena mieleni myllerryksissä. Jotkut päivät todella on niitä vaikeita, niitä järjettömän raskaita ja silloin tuntuu niin mahdottoman vaikealta olla minä. Ehkä kuitenkin taas sinä seuraavana päivänä olen oppinut taas jotain, hyvääkin, siitä eilisestä ja osaan katsoa asioita taas eri kulmista. Tällä hetkellä sisällä myllertää mahdottomasti taas se heikko itsetunto. Vaikka kuinka yritän vääntää ja kääntää asioita mielessäni parempaan suuntaan, niin hetkessä putoan taas siihen mistä lähdin ajatuksiani kasaamaan. Kaipa tässä kohtaa pitää vaan osata antaa itselleen aikaa toipua niistä vaikeista, satuttavista asioista ja yrittää löytää se voima sisältä. Vaikeampaa siitä tekee se, kun mieleltäni olen niin mahdottoman herkkä ja reagoin asioihin niin voimakkaasti, oli ne sitten hyviä tai huonoja. Sitten, kun siihen huonoon tunnetilaan eksyy, niin se nousu sieltä on melkoinen ponnistus. 

Tosiaan vuoden vaihtumista en tänä vuonna ollut mitenkään juhlimassa, kuplajuomaa ei tullut nautittua, ja tinan valaminenkin siirtyi seuraavaan päivään. Niistäkin sain taas melkoisia tunnetiloja aikaan, kun tulkinnat tuotti päänvaivaa. Yritän vaan ajatella ne hyvinä asioina, etten nyt koko vuotta olisi pelkäämässä pahan tapahtumista. Muutaman sädetikun sain poltettua ja siitä tuli hyvä mieli, muistot lapsudesta hiipi mieleen. Kellon kilahtaessa puoleenyöhön käänsin jo kylkeä ja jatkoin kuorsaamista. Vuoden ensimmäisenä päivänä taisinkin vaan katsella Outlander-sarjaa ja makoilla peiton alla. 

Talvi onneksi saapui taas tännekin, viime viikolla paukkui kunnon pakkaset ja siihen olikin totutteleminen. Nenä oli kerran jos toisenkin jäässä ja välillä tuntui, että sormet irtoaa paleltumisesta. Onneksi kaikki ruumiinosat on vielä paikoillaan. Nyt näyttää menevän taas plussan puolelle, ja ikkunaan tipahtelee vesipisaroita. Toivotaan, että pikaisesti taas pakastuisi, ettei tuo kaikki satanut lumi nyt ihan vielä sulaisi pois. Surullista niille lumiukoillekin, joita lapset on nyt saanut pyöritellä. <3 Talvi on kyllä kaunista aikaa. Lauantaina jaksoinin jopa hieman käydä ulkoiluttamassa taas kameraa. Se hiljaisuus kaikkialla tuntui niin rauhoittavalta. Pitää yrittää ottaa se taas tavaksi, olikin tuossa jo jonkin aikaa taukoa, etten jaksanut ajatella koko kuvaamista. 

Pitäisi tästä pikkuhiljaa siirtyä iltapalalle - tänään oli taas kerran sellainen tunne, että tämä päivä vaatii pannukakkua ja kermavaahtoa. Tuolla se nyt odottaa syöjäänsä ja piparminttutee höyryää jo kupissa. Nam.

Toivon kaikille lukijoilleni hyvää uutta vuotta, parempaa mitä edellinen. Toivo paremmasta vie ihmisen eteenpäin elämän vaikeina hetkinä. <3

Kiitos vierailustasi. <3: Anne