Tämä teksti on kirjoiteltu muistaakseni viime sunnuntaina, jäi siirtämättä tänne, kun yllätysyllätys intouduin sukkatouhuihin. 

Heipsun sinä siellä <3. Ihanaa kun olet ja huomasit tulla tänne taas, tai ehkä ensi kertaa piipahtaa. Siitä kiitollinen olen.

Piti jo torstaina kirjoittaa ajatuksella koskien perjantaita, joka sattui olemaan se oletetusti kirottu 13pvä.

Itselleni ei ole koskaan tuona päivänä sattunut mitään  pahaa mikäli en ole itse niitä sattumuksia sellaisiksi pelannut. Pystyyhän sitä jokainen  ihminen vaikka 8.8 elämään niin että nyt on kaikki tänään varmasti pilalla ja niin se sitten on.

Itselläni kävi niin jännästi että pilasin itse aamuni  tänä epäonnisena perjantaina huonolla aamukahvilla ja vähäisellä maidolla. Heti ajattelin että jep, se oli siinä sitten. Töissä sitten heti alkuunsa putoili kaikki käsistä ja muutenkin tökki kaikki. Ja miksi.. koska tunsin sen epäonnen tulleen kiusaamaan. Sitten taas muistin nykyisen  mottoni, jota viljelen joka puolelle.

" Ole yksisarvinen ja kävele kadun aurinkoista puolta." Pelkästään sillä jo päästään pitkälle. <3

Mitä omaan elämää  tulee, tällä hetkellä nautin jokaisesta jännästä hetkestä joita seuraavat kuukaudet tuo  tullessaan, vaikkakin tämän vanhan tutun ja turvallisen jättäminen taas vähän pelottaakin. Nyt on asenne vaan se että avoimin mielin kohti sitä  mikä tulee. Huonosti se ei voi päättyä, tai voi jos sen tahtoo niin nähdä.

On tämä vaan jännä juttu koko elämä. Heittelee ja pommittaa milloin milläkin, mutta kun oppii jotenkin vääntämään pahankin tunteen hyväksi, niin ei tunnu niin pahalta. Pitää joka päivä yrittää edes vähän olla kiitollinen siitä, että tämä mahdollisuus tätä kulkea on. Kaikki on niin pienestä ja hetkestä kiinni. Voi olla, että Korkeamman tahdosta huomista päivää ei edes ole. Mistä sitä tietää minkä sairaskohtauksen esim voi kohta saada, vaikka tämän pisteenkin jälkeen.

Tästä tulikin mieleeni uusi tatuointi ranteeseeni. Puolipiste;  "Puolipistettä käytetään silloin,  kun kirjoittaja olisi voinut päättää lauseensa, mutta päättikin jatkaa sitä.Sinä olet tuo kirjoittaja ja lause on sinun elämäsi."

Uniklubin Pakkopaita-biisi on myös yksi jännä juttu, joka kerta toisensa jälkeen saa mut omiin tiloihini.  Mietityttää usein lääkäreiden asenne mielenterveyteen liittyviin asioihin. Aina vaan nappulaa toisensa perään ihan ensimmäisenä ollaan tarjoamassa, välillä tuntuu että pelastetaanko sillä kaikki.. onneksi on niitä ihania lääkäreitä, jotka oikeasti varmaan jossakin kohtaa elämää on itse ollut hyvin hauras ja hajalla ja osaa sen  vuoksi samaistua siihen kipeän ihmisen asemaan. 

On myös tullut mietittyä onkohan sitä tehnyt kaikille rakkailleen tarpeeksi selväksi sen, kuinka rakkaita ja arvokkaita ovatkaan. Onko sitä sanonut tai toimillaan ihan todella sen näyttänyt. Ainahan sitä ihminen toimii väärin jossain kohtaa, mutta ettei mitään jää painamaan. Se, että joka ilta voi mennä hyvin mielin levollisesti nukkumaan tietäen, ettei rakkaus ainakaan ole epäselvää vaikkei aamulla enää nähtäisikään.

Tämä koskee myös kaikkia ystäviäni. Arvokkaita aarteitani, joita olen elämääni saanut. Kiitos teille. <3

Näihin sanoihin on hyvä lopetella tällä erää. Voi hyvin ja pidä huoli itsestäsi.

<3: Anne

Tuulista maanantaita sinne ruudun toiselle puolelle <3.

Viimeistä viikkoa lokakuuta eletään ja ikkunasta katsoessa huomaa kuinka luonto tekee talvelle tilaa. Puista putoilee vähitellen loputkin lehdet ja tänä aamuna taas tuuli tuivertelee. Taivas harmaana, aurinko jemmassa jossakin kaukana.
Kahden kuukauden päästä on joulunpyhät loppusuoralla ja vatsat kiittää jouluherkuista.
Viikonloppuna töissä yhden papan kanssa naureskeltiin että pari kuukautta ja hypin aattona taas tonttulakki päässä viihdyttämässä heitä. Jouluisin on aina niin kiva olla töissä kun on tunnelmaa ja vähän suruakin yksinäisten vanhusten puolesta. Silloin antaa itsestään ihan kaiken vain heille ja heidän hyvinvoinnilleen. Toki muutenkin, mutta sydämestä lähtee vielä enemmän hyvyyttä jokaisina minuutteina, jotka heidän kanssaan viettää. Toivottavasti saadaan tänäkin vuonna mahdollisuus viedä pieniä joulumuistamisia ja torttuja.

Täällä on viimeiset muutamat viikot sujunut kivasti, mieli on parempi ja untakin tulee hyvin. Joinain päivinä liiankin kanssa, mutten tee siitä ongelmaa. Ne asiat jotka jää nukkumisen vuoksi tekemättä tehdään sitten seuraavana päivänä.
Työpäivissä joutuu kuuluttamaan niin paljon energiaa, ettei sitä jaksa joka päivä nurkkia puunata tai muutakaan. Hyvä antaa itselleen aikaa ja lepäillä kun on mahdollista. Kovasta väsystä se mieli useimmiten alkaa järkkyä, ja ne toisille pienet murheet tuntuvat itselle kovin suurilta eikä osaa käsitellä sitäkään vähää mitä normaalisti. Siksi koen tämän nyt hyväksi pysähtelyksi, vaikka joidenkin mielestä voi tuntua erikoiselta.

Pienistä asioista on kiva nauttia, mitään suurta minä en elämääni edes tarvitse. Niin  kauan kun perusasiat on kunnossa niin kyllä tässä pärjätään. Se on taas kiva sanoa torstaina lääkärille, kun soitellaan. Kaikki on hyvin. 

" Meidän pitää osata luopua suunnittelemastamme elämästä, jotta voisimme elää elämää, joka meillä on yhä edessämme "   - Joseph Campbell -

Tuota ylläolevaa olen  pyöritellyt paljon päässäni ja siitä myös paljon saanut. Se tuntuu hyvältä. Ja myös se mennyt elämä  ollut pinnalla ajatuksissa, joskus sitä vaipuu niihin ikäviin asioihin, mutta onneksi osaa herätä sieltä pois ja ymmärtää, että jos elämä olisi mennyt toisella tapaa, se olisi voinut olla huonompi. Eikä siis elämässäni ole vikaa, tyytyväinen kaikkeen juuri näin ja kiitollinen siitä mitä on. Todellakin. <3

Mennyt elämä murheineen murjoo välillä mutiin, kai sen kaiken on tarkoitus kasvattaa ja opettaa elämään juuri tätä elämää tässä ja nyt. Sekä yksi tärkein asia on Se, että ne ihmiset jotka aiheuttaa pahaa mieltä, pyörivät negatiivisen asenteen ympärillä ja kerta toisensa jälkeen satuttaa saavat pysyä poissa elämästäni. Tästä samaisesta asiasta olen avautunut aiemminkin ja teen niin jatkossakin ihan vaan muistuttaakseni itseäni.

Sellaisia tänne näin maanantaina. Kissa tuossa rouskuttaa raksuja tyytyväisenä. Nyt tarvisi minun liikahtaa suihkuun ja ajatuksena ennen iltavuoroon lähtöä kutoa vielä kantalappu valmiiksi, että isäpuolen sukat valmistuisikin joskus.

Kaikkea kaunista ja hyvää sinun viikkoosi. Voi hyvin <3.

<3: Anne

Syksyinen heippati sinulle sinne jonnekin.

Tänään aamulla oli ihana hiippailla töissä välimatkat ja kuunnella pienoista lintujen syyslaulua ja puiden huminaa. Kadut täynnä eri värisiä lehtiä ja luonto ilmoittaa syksyn todella tulleen. On se kaunista. Kiehtovaa. Metsään pitäisi taas lähteä etsimään lisää rauhaa ja ihastelemaan kauneutta.
Mietin aamulla milloin mahtaa olla niin kylmä yö, että maa on aamulla valkoinen. Toivon sen silti osuvan jollekin iltavuorolle, että saan ensimmäisen huuman vetää taas silloin. Viime vuonnakin taisi osua illalle, edellisenä ainakin.

On se vaan jännä miten mieltä piristää ihan pienetkin asiat. Mm. perjantainen vapaapäivä ilman mitään suunnitelmia kuulostaa ihanalta. Ja tänään kun saa illalla juoda mustaviinimarjateetä ja katsoa vaikka bb:tä tai Temppareita. Yrittää vaan olla ajattelematta kurjia juttuja.
Mieli on kyllä hurjasti parempi ihan siitä  syystä kun on saanut suljettua itseään pois negatiivisten ihmisten luota. Pystyy keskittymään hyviin juttuihin, kun ei ole jotain sontaa tulossa mistään suuntaa. Nyt kun sanoin tämän niin kakkaryöppy hyökkää varmaan silmille viiden minuutin päästä.

Ainiin eilen iltavuorossa tuli niin hassufiilis kun yksi pappa kysyi, että joko on ensimmäiset joulutortut paistettu. Vastailin että ei vielä, johon tuumi että niitä olisi taas kiva saada. Lupasin viikonloppuna viedä ensimmäisiä torttuja.
Jouluunkaan ei ole kovin pitkä aika enää, äkkiä se vuosi vaan aina vierähtää.
Ensi vuosi onkin sitten taas astetta jännempi ja sitäkin ajatellessa mieli virkistyy.
Kyllä sitä vaan pitää elämän pienistä asioista olla kiitollinen vaikka jotkut päivät tuntuisi liian vaikeilta. Seuraava päivä on toivottavasti aina helpompi. Onneksi on ihania ihmisiä ympärillä <3.

Alkaa olemaan jo ehtoon puolella tämäkin päivä, pimenee jo aikaisin. Muutamana yönä on möllöttänyt valtavan kaunis kuu. Viikonloppuna sitä ihan pitkäänkin jäin tuijottamaan. Olisi kamera pitänyt kaivaa esiin, mutta se siinä sitten jäi. Ehkäpä näitä kuukuvauksia vielä tulee :).

Nyt sitä teetä ja muutama kynttilä palamaan. Nättiä syysiltaa sinullekin.
Kuullaan taas.
<3 Anne

Sunnuntai.
 

Päätin eilen illalla että huomenna lähden metsään.
Hiipparoin aikani lähimetsiköissä eikä tällä kertaa ollut edes mukana mitään mihin voi kerätä puolukoita. Olin vaan hiljaa itseni kanssa.  On se syksy vaan kaunis. Lehtiä sateli ja tuuli humisi rauhoittavasti. Värikkäät lehdet on mielettömiä.
Mies koiran kanssa käveli vastaan ja sanoi pirteästi moikka. Se tuntui kivalta. En ollut yksin. Mietin siellä että eihän mun pakko muutenkaan olisi olla. Vaikka en jaksa/ tai halua ihmispaljoudessa (koronankaan takia) olla voisin viestititellä tai soitella ihmisille. Sanoa vaan vaikka moi mitä sulle tänään kuuluu?
Samalla tuota ajatellen oma yksinäisyys ja paha olo varmaan helpottuisi sillä kun jakaisi vaan hömppäjuttuja puhelimessa. Kertoisi vaikka minkä väriset sydänsukat tänään on jalassa tai millaista sukkaa tällä kertaa aloin kutomaan. Hassuttelu on kivaa.

Tänään tuntuu muutenkin virkeämmältä. Ehkä siksi kun paistaa aurinko ja sai eilen sisältään ison taakan kirjoitettua ulos. Puhuminen vaikeista asioita on aina ollut vaikeaa ja ne patoutuu kun ei osaa tehdä sanoista lauseita. Kirjoittaminen on aina ollut mulle tärkeä työkalu.

Mietin tuossa aiemmin myös yhtä työpäivää parin viikon takaa, kun mieli meni sielläkin solmuun ja kun lähdin kotiin olin ihan sumussa. Surin sitä että mitähän muut nyt ajattelee kun se heikkous tuli esille taas julkisesti. Harmitti ja harmittaa vähän vieläkin. Sitä pelkää kovasti miten muut ajattelee näistä tilanteista. Toisaalta vuosien saatossa olen oppinut siihen, että ihmiset jotka myrkyttää mieltä on syytä heivata elämästä niin hyvin kuin mahdollista. Helpommalla pääsee kun antaa parempien olla omissa maailmoissaan ja yrittää olla tyytyväinen siihen, että ympärillä on kuitenkin niitä jotka hyväksyy myös huonompana. Mieli kärsii vaan kun yrittää olla ihmisille, jotka alistaa ja kohtelee huonosti mieliksi.

Jospa tässä kohtaa olisi kahvikupillisen aika. Ja sitten voisi vähän taas kutoa.
Yritän kirjoitella taas iloisempia juttuja lähipäivinä.
Mukavia viimeisiä syyskuun päiviä

<3 Anne

Lauantai

Syksy se sieltä tuli. Tänä vuonna näköjään viime vuotista vaikeampana. Jännä sinäänsä kun pimeys ja kaikki se nätti on aina ollut mulle ennen talven tuloa niin voimaannuttavaa. Viime vuonna oli sama homma, ja sitä kummastelin. Ne kaikki hetket joita olen odottanut tuntuikin pahalta ja pakotti mahdollisuuksien mukaan olemaan peiton alla. Onneksi oli se muutto ja kaikki uusi joka pakotti olemaan iloinen siitä mitä on.

Nyt taas mennään melkoisilla kierroksilla. Hirveesti kaikkia juttuja ja ajatuksia. Vaikeitakin. Osa kovinkin vaikeita.Apulannan uusin 60 uutta ongelmaa biisi on ollut kovassa kuuntelussa ja siitä repinyt voimaa.

Vaikka kipeitä asioita yrittää purkaa ulos, huomaa että ne vähän ohitetaan. Se on vaan se mörkö mikä siellä päässä taas on tai vainoharhaa. Niinhän se aina tuppaa menemään, niin pitkälle kestetään ihmisten väheksyvä asenne omaan huonoon oloon, että uskot jo itsekin siihen, että se on vähän vitsi. Lopulta ollaan niin pohjalla että sieltä on pitkä matka ylös.Harmittaa toki itseäni sairastaa masennusta, vuosia menee hyvin ja miettii vaan että mä paranin ei se sieltä enää tule...Sitten kun se tuleekin olet aivan hukassa itsesi kanssa, et uskalla puhua ihmisille kuinka paha se olo on oikeasti.

Lääkäri herää kun edellisestä vaikeasta kaudesta on aikaa 4v ja sairaus elää 4-7v kausissa. Parhaimmillaan.Hukut vähän lisää itseltäsi ja mietit että myönnänkö nyt että on tosi paha olla vai leikitelläänkö eteenpäin.Leikit hetken lisää ja romahdat enemmän. Lähinnä siitä kun ihmiset vieressä kokee kaiken vitsinä. Rauhoitu nyt, menee niin korkealla jutut että huh huh.Huomaat että sun paha olo on vaan yksin sun. Kukaan ei kuuntele. Kukaan ei tajua ettei tässä leikitä. Pelkäät välillä omia ajatuksia. Pelkoja huomisesta. Pelkoja muista ihmisistä.

Silti vaan myhäilet että joo ok näin se on. Oon yks vitsi pääni kanssa. Ja taas... taas menet syvemmälle. Ja taas sulle nauretaan.On hetkiä kun tekisi mieli huutaa että kuuntele nyt mitä mä sanon. En vitsaile. Mulla on paha olla.Sitten tulee kuitenkin taas huominen ja keittelee sen kahvin rauhassa ja kerää päänsä. Tässä sitä ollaan. Kierre on loputon.

On kuitenkin valtava taito salata se kipu ihmisiltä, sitä vaan osaa suojata itsensä ja olla niin hiton vahva. Ja kun et jaksakaan menee ilta itkien. Ne kaikki voimat vaan meni sen päivän aikana ihmiskontakteissa.Kuitenkin on niin ylpeä siitä, kun jaksaa olla ulkopuolisille se mikä on aina ollut ja sitä tahdon ollakin, vaikka vähän väsyttääkin. Läheisimmille sitä ei vaan halua olla rikki.

Onneksi omalle kohdalle on sattunut kiltit, ihanat ja ymmärtäväiset lääkärit. On helppo työskennellä ja elää arjessa mukana.

Se mitä haluan sanoa oli oikeastaan se, että älä koskaan väheksy sitä ympärillä olevaa ihmistä, joka sanoo voivansa huonosti.Hän voi olla hyvinkin sairas. Jokaisella kannustavalla sanalla on tarkoitus ja auttaa tätä ihmistä ylöspäin. 

Suomen itsemurhatilastot on melko korkealla nyt osittain koronastakin johtuen.Eletään siis yhdessä. Tuetaan ihmisiä ympärillä vaikka se tuntuisi ihan läpältä.Yhdenkään elämän ei pitäisi olla sen kantajalle läppä.

Kiitos kun jaksoit lukea. Olet arvokas.

<3: Anne

Hei te minun ihanat lukijani. <3 
Onko viime kerrasta todella näin pitkä aika? Hävettää ihan... oikeastaan jossain kohtaa oli ajatus sulkea koko blogi, mutta päätin pidellä sen kuitenkin voimassa jos kuitenkin tahdon palata kirjoittelemaan. Ja niin siinä kävi. Pitkään on pitänyt alkaa näpyttämään, ja monet tekstit olen puhelimeen siirtoa varten jo kirjoittanut, mutta sitten iskee jokin häpeä tms. että ei kehtaa enää aktivoida tätä.
Ja toisaalta toinen puoli on se, kun omat ajatukset on vähän sellaisia, että ne enkä tahtoo pitää ominaan eikä jakaa kuitenkaan näin laajasti. Mutta kun olen leikkiin ryhtynyt, ja kipeitä kun tekstejä kirjoittanut niin pitää se nyt vaan kestää. :D

Mitäpä tänne kuuluu. Samaa arkista aherrusta mitä sitten viime kirjoittelun. Kissat elossa edelleen ja sama meininki jatkuu. 
Korona on vaikuttanut aika isosti elämään pelkotilojen suhteen, ja sen myötä nekin sosiaaliset kanssakäymiset joita ennen oli on lähes minimissä. Työnkin puolesta oltava varuillaan ja olla kontaktissa hyvin vähän ja oma terveys jännittää sen verran paljon, että sekin on syynä ettei liikoja kylillä heilu.
Eikä se nyt sinäänsä minun elämääni ole suuresti vaikuttanut. Rakkaita ystäviä toki on ikävä, kun pakosti näkee nyt vielä tavallista vähemmän. Jaksan silti uskoa siihen, että se ystävyys pysyy vaikean ajan ylikin.  Ja pitkään kuitenkin jo ennen epidemian alkua sosiaalinen elämä painottui lähinnä työhön ihan väsynkin takia ja nautin niin kovasti hiljaisuudesta ja kotioloista, että mikä tässä. Välillä yksinäisyys on niin kovasti pinnassa, että itkututtaa ihan pikkuisetkin asiat. Mutta Joo, sellainenhan minä olen ollut aina. 

Tässä välissä on muuttunut asuinpaikka, ihan entisen kodin viereen mutta uudet seinät kuitenkin. Viihdyn täällä erittäin hyvin. Olin jo viihtynyt pitkään ennen muuttoanikin ja kun tämä mahdollisuus tuli, niin se oli ehdottomasti käytettävä. Kissatkin viihtyvät. Alkuun olivat hieman toki ihmeessään, mutta hyvin on n. 10kk mennyt. Nautitaan nyt täysillä tästä kodista sen aikaa mitä täällä majaillaan <3.

Kesäkin meni ihan hetkessä. Ihania lämpimiä päiviä oli ja sai nauttia auringon hellimisestä.
Nyt ollaan taas syksyssä. Tälläkin hetkellä vettä sataa ja ikkunalautoihin ropsaa. Ne vesinorot leikittelee ikkunassa taas keskenään. Ulkona aamuisin tuoksuu jo syksy ja saa pukeutua lämpimästi. Metsä on valtavan kaunis väreineen ja marjoineen. Niitä marjoja nyt onkin varastoitu talvea varten. Nautin niin kovasti metsästä ja kaikesta siitä mitä se antaa. Tosin en tällä hetkellä nauti saamastani selkäkivuista, jospa tuo metsässä hiipparointi ei olisi ihan kuitenkaan ainoa syy.
Eilen jo mietin ensimmäisiä joululahjoja. <3
Ystäväni perhe lisääntyi viime vuonna ja tämä ihana pieni mies on minulle kovin rakas, häntä pitää kovasti hemmotella. 

Mulla on täällä alkanut kunnon villasukkatehdaskin. Sukkaa tulee sukan perään ja välillä on päiviä kun ei malttaisi edes kutomista lopettaa. Nytkin toki en puoli mielestä kaipaa kutimen luo ja toinen tahtoo vaan kirjoittaa. 

Ihanaa kun ette ole minua hiljaisuudesta huolimatta hylänneet. Toivottavasti jaksatte jatkossakin odotella seuraavia tekstejä. Ilo on kirjoittaa kun tietää, että joku niitä lukee. Olette arvokkaita minulle. <3

Nyt painelen laittamaan pari kynttilää palamaan ja istahdan teeni kanssa sukan pariin, ettei ystäväisen varpulit kovin pitkään palele.

Kuullaan taas ja kiitos. 
<3 Anne

Hei <3.

Muutaman viikon kirjoitustauko taas takana.  Usein työpäivän aikana on ollut mielessä, että tänään kirjoitan kaikkea tätä päässäni pyörivää ajatusta, mutta aina se vaan jää. On olevinaan niin väsynyt kun kotiin pääsee, ettei vaan saa aikaiseksi muuta kuin ne pakolliset.
Tänään vietän vapaapäivää. Tänään on taas se päivä kun sisälläni oleva ikävä kasvaa joka minuutti voimakkaammaksi. Kello tikittää, mutta ei kulje riittävän nopeasti. Sekunti tuntuu tunnilta, ehkä jopa kahdelta.
Tänään saan illalla painaa pääni toisen ihmisen rintaan. Tänä iltana saan nukahtaa kainaloon. 
Nämä kaksi viikkoa taas eri paikkakunnilla on tuntunut lähes vuodelta. Iho kaipaa toisen kosketusta valtavasti. Kaipaan sitä hetkeä aamulla kun saan herätä ja kuunnella nukkuvan tuhinaa. Tämän viikonlopun aikana nautin jokaisesta yhteisestä hetkestä ja toisen äänestä ja naurusta. 

Tämän muutaman viikon aikana on joutunut jännittelemään vähän muitakin asioita.  Ihmisen sairastuminen pelästyttää valtavasti. Pistää miettimään mistä tässä kaikessa on kyse ja mitä tapahtuu seuraavaksi. Menee arvot elämässä uusiksi,  ja arvostaa eri tavalla tätä mahdollisuutta kulkea tätä matkaa. Monet jännäitkut iltaisin on tullut itkettyä. Oppiipahan ainakin sanomaan tärkeille ihmisille kuinka rakkaita ovat vaikka sitä ei ehkä päivittäin ossa näyttääkään. <3

Ensi viikko olisi vielä töitä ja sitten pääsee viettämään kuukauden kesälomaa. Voi sitä tunnetta, kun saa sulkea työpaikan oven ja nollata pään kokonaan työhön liittyvistä asioista. Toki jännittää mitä kaikkea kuukaudessa voi tapahtua kun ikäihmisistä on kyse. Mutta sekin on sitten tarkoitettu tapahtuvaksi.

Olen ollut ihan fiiliksissä kun täällä on nyt parina päivänä satanut. Rakastan kuunnella sateen ropinaa. Ja se sateen jälkeinen tuoksu. Vielä ei ole tuoksunut märkä nurmi ja kastemadot. Mieli kaipaa jo syksyä. Kynttilöitä ja kaakaohetkiä. Jos nyt kuitenkin eletään ensin tämä alkava kesäloma ja odotellaan sitten vasta elokuun pimeneviä iltoja.

Jospa tästä ryhtyisin tekemään himoamaani bataatti-papulaatikkoa ja keittelisin mansikkateetä. Kaupasta pitää vielä tänään hakea säkillinen Omar-munkkeja <3. 

Ihanaa perjantaita ja rentouttavaa viikonloppua. Muistakaa halia rakkaitanne.

<3: Anne

Hei rakkaat <3. 

Valtavan suuret pahoittelut kuukausien hiljaisuudesta. Olen tutkiskellut itseäni ja elämääni vähän eri näkökulmista ja yrittänyt pitää kiinni niistä hyvistä rakastamistani asioista. Kirjoittelu on nyt jäänyt vähän vähemmälle ja ne vähäiset tekstit joita tästä pääkopasta olen onnistunut irroittaa on ollut lähinnä sitä pöytälaatikko-kamaa. 
Tätä en kuitenkaan ole haudannut ja toivon, että vierailette jatkossakin.

Elämä on yllättänyt taas tätä tyttöä melkoisesti, sekoittanut päätä ja rakastuttanut asioilla aivan valtavasti. Tätä matkaa vaan arvostaa joka päivä enemmän. 

Viime viikonlopun aikana pääsin taas lähemmäksi omaa minuuttani. Sitä itseäni joka on ollut hukassa vähän turhankin kauan.. siksi koska en vaan ole voinut olla se oma itseni. 
Oli mukava piristys päästä metsään. Ystävän mökille, ihan lähelle kotia, niin että karvatoverit saivat ruokansa ja pääsi kuitenkin vielä takaisin makoilemaan nurmikolle auringon helliessä, kävelemään paljain jaloin, tutkimaan pieniä nurmikolla liikkuvia öttiäisiä ja hengittämään puhdasta ilmaa. Tuuli humisi korvissa ja perhoset lenteli ristiin rastiin. Rakastan. Sitä hetkeä rakastin koko sydämestäni. Näiden ihanien ihmisten ympäröimänä on helppo hengittää.

Enpä oikeasti vuosi sitten masentuneena, rikkonaisena ja särkyneenä olisi uskonut istuvani tässä onnellisena, sydän avoimena rakastaen tätä elämää. Tätä hetkeä. Vaikka tärkeä ihmiseni on toisella paikkakunnalla on sydämessä se ihana lämpö joka kutkuttelee ihanasti. Välillä se ikävä ja kaipaus kärjistyy ärsyttäville rajoille, mutta muuttaa hetkessä taas muotoaan. Pakko se on myöntää, että kaksin on kauniimpaa. Oli kyse sitten millaisista ihmissuhteista tahansa. Mä olen ollut todella onnekas löytäessäni tämän ihanan lauman näitä kultakimpaleita ympärilleni. Ihana toinen perhe ❤.

Toivon sinunkin päiviisi kauniita asioita ja hurjasti rakkautta. Tulehan taas käymään, yritän olla reippaampi jatkossa. 

♡: Anne

Huomenta täältä talvisesta Turusta. Pakkasta on pidellyt ja on muutaman kerran jo joutunut toivomaan hieman lämpöisempiä talvipäiviä. Välillä jopa ihan kesää ja kärpäsiä. Hassua että ollaan jo maaliskuussa, aika kuluu mahdottoman nopeasti. Juurihan oli joulu ja kohta kolkutellaan pääsiäisessä ja ollaan keväässä.  Oijoi. Ihanasti jo aamulla on valoisaa ja aurinko on hellitellyt monena päivänä. Kissat ottaneet oman osansa auringosta ja eilen huvitti, kun Tassukka makoili selällään kintut kohti kattoa pää ikkunaa kohti. On ne niin suloisia. 

Täällä on herätty reippaana hyvien unien jälkeen jo aamuvarhain, pullat jo leivottuna ja suklaakakku juuri uunissa. En tiedä mistä nyt viiraa, mutta jokin on pahasti vialla. Eipä sillä, hyvältä tämä ilomieli tuntuu. Onhan tätä tämmöistä ollut jo iso ikävä. Ihanaa olla elossa, mieli rauhallinen ja kaikkialla valtavasti rakkautta. Välillä meinaa ihan sydän pakahtua tähän hyvään tunteeseen. <3 Illalla on ihana mennä kiitollisena nukkumaan ja ottaa yksisarvinen kainaloon. 

Lomaviikko tässä lähenee jo loppuaan, tiistaina paluu töihin. Työkavereita jo vähän ikäväkin ja tietysti lempimammoja ja pappoja. Eilen huomasin kuinka halipulainen olinkaan, kun normaalisti työpäivien aikana koskettelee paljonkin ihmisiä ja saa siinä samassa täytettyä omaa halitarvettaan. Kosketus on vaan niin iso juttu. Siksi tahdonkin pitää joka päivä kiinni siitä, että saa olla ihmisten lähellä. <3

Hupsista, eksyin hetkeksi johonkin omaan maailmaani tuijotellen ikkunasta. Kaunis aamu, ihana pilvetön taivas. Olen huomannut viime aikoina eksyväni useastikin aivan hassuihin ajatuksiin. Hymyillyt itsekseni omille ajatuksilleni ja oppinut itsestäni valtavasti uusia asioita. Hauska matka tämä elämä kivikoista huolimatta. Nykyään ajattelenkin enemmän niin, että elämä on kasvua ja aina löytyy uusi kerros, jonka kohtaamalla pääsee askeleen lähemmäs todellista itseään. <3

Eilen iski kova metsäkaipuu. Pakko tässä kohta on itsensä kuljettaa puiden keskelle höpisemään peikoille ja menninkäisille. Mitähän niille ihanille mahtaa kuulua, kun en hetkeen ole moikkaillut. 

Nyt yksi hurisija heräsi pyytämään toista aamupalaansa, pitää syödä hyvin että jaksaa nukkua. <3

Palaillaan taas, nyt kakku pois uunista ja kohti seuraavia touhuja. Ihanaa aurinkoista päivää. Heippaaaa. 

<3: Anne

Hyvää, rauhallista ja ilon täyteistä perjantaita ihana Sinä <3..

Viime kerrasta on aikaa taas melkein ikuisuus. Pitäisi ehkä pahoitella, mutta mitä sitä anteeksipyytelemään asioita, joita ei ole tarkoitettu vaan tapahtuvaksi aiemmin. Nyt on oikea hetki taas tälle ja minulla on juuri oikeanlaista annettavaa. 

Tänne Turkuunkin on vihdoin saatu ihana luminen talvi. Ja sen mukana sitkeä flunssapöpö. Hetkeksi jo päästi otteestaan, mutta palasi taas takaisin. Ehkä se vaan tykkää elää minussa :D. Tai minun kanssani. Itse en niin kovasti tästä vierailijasta välitä, mutta otettava vastaan se vaan on. Jos jotain hyvää pitää tässäkin nähdä, niin eipä tarvitse poistua kotoa, jossa on pitkästä aikaa aivan mielettömän hyvä olla. Tuntuu kuin kaikki ne negatiiviset myrkylliset energiat olisi poistuneet ja täällä on rauha. Ja sisälläni valtava kiitollisuus, rakkaus ja valo. Kissat selkeästi rakastaa myös tätä hassua aikaa elämässä. Meillä on niin hyvä olla. Onnenbambujanikaan en ole vielä onnistunut tappamaan ja tulppaanitkin eli tavallista pidempään. Vahvasti uskon siihen puhdistumiseen ja sen vuoksi kukatkin jaksaa elää pidempään. 

En olisi ikipäivänä vuosi sitten uskonut rötvääväni ihanalla punaisella sohvallani kuunnellen rauhoittavaa meditaatio-musiikkia hymy näin korvissa aamulla klo 5.35. En ikinä. Nämä muutokset ympäristössä ja sisälläni on aivan mielettömiä. Ympärillä olevat ihmiset näkee sen myös ja tuntuu, että voisi vaan hymyillä. "Hymyile ja maailma hymyilee kanssasi." Se on niin totta. 
Kuinka ihanaa on tartuttaa muihin ihmisiin iloa ja saada sitä hyvää energiaa myös heiltä. Se on iiiihanaa. Niin kovin ihanaa.

Voi toivon niin isosti nopeasti parantuvani tästä pöpösestä, että pääsisi hiipparoimaan kameran kanssa metsään ja ottamaan taas talteen sellaisia hetkiä, joita ei ennen ole nähty. Onneksi on lupailtu vielä näitä talvipäivä, niin ehtii hyvin räpsimään muistoja tältäkin helmikuulta. 
Puitakin pitäisi päästä halinuuskimaan. Ai että <3.

En voi kiitollisuushumalassani ymmärtää mitä niin hyvää olen tehnyt ansaitakseni näitä tällaisia fiiliksiä, näitä kaikkia ihmisiä, joita elämääni on viimeisten kuukausien aikana tullut, enkä sitä miten kaikki nämä minun vanhat rakkaat ihmiset ovat tätä tunneryöppyilyäni jaksaneet. Niin kovin paljon tahtoisin kiittää. 

Eilen oli ihan pakkopakko paistaa lettusia ja tänään kovasti kutkuttelee laskiaispullat.  Huomenna ehkä onkin sitten kaalipata ja kalapuikot. :D  

On ollut myös varsin hassumaista leikitellä enkelienergioilla, naureskella sarvityyppien hassuja tökkimisiä ja ottaa kaikki irti minulle niin rakkaista kivistä. Onneksi tuossa oli yö, kun sai laittaa kaikki kivet latautumaan  kuun valoon. Taas jaksetaan työskennellä yhdessä. 

Muistatte ehkä viime maalis-huhtikuussa tapahtuneen kahvinkeittimen hajoamisen tuoman kriisin. Tämä samainen tapahtui taas viime torstaina. Voi että melkein hetken oli kiukku päästä valloilleen kuinka pitkäikäisiä nuo vekottimet nykyään onkaan. Nyt on taas saanut totutella pikakahviin ja kovasti odotan Gigantista saapuvaa viestiä, että punainen muru olisi noudettavissa. Toivotaan hänelle nyt hieman pidempää ikää, jooko? :)

Kipitänkin tästä nyt vettä keittämään ja laittamaan aamupuuroni. 
Kiitos kun jaksoit lukea. Tulehan taas. 

Luota sydämesi ääneen, se tietää ❤.

<3: Anne