Hyvää Joulua Rakkaat lukijat. Huomenna on sitten Jouluaatto. Tänään vielä ihmiset juoksee hulluina hoitamassa viimeisiä askareitaan, ahkeroivat kovasti kotikoloissaan, luovat ihanaa joulun tunnelmaa. Huomenna herätään mahdollisesti viimeisiin kiireisiin, ja lopulta pysähdytään nauttimaan ihanasta yhdessäolosta ja syödään niin, että napa on poksahtaa. Tänään vielä viimeisiä lahjojen paketointeja, leipomisia ja yöllistä puuron keittoa. Aamulla kodeissa tuoksuu kinkku ja ihmiset hyökkivät onnessaan nauttimaan jouluruokia.

Täällä on vastaanotettu vireraat joulun viettoon, osittain koti vielä ehkä sekaisin, tämän illan aikana kuitenkin tavarat saadaan paikoilleen, ja saa alkaa nautiskelemaan. Miehen vanhemmat siis saapuivat Pohjanmaalta. Huomenna ilmeisesti kuuntelemaan Joulurauhan julistusta<3. Aamulla lähden herättyäni muistamaan läheisiä kynttilöillä. Nessukan kuolemasta tulee huomenna kolme kuukautta. Oivoi, miten se aika onkin mennyt niin nopeasti. Iskee ikävä. Meillä on kyllä PullaPötkölle ja TassuTaaville tiedossa paljon lahjuksia ja herkkuja.

Nyt oli pakko istahtaa hetkeksi aloilleen, kirjoittaa sana jos toinenkin, ja toivottaa teille, ihanaisille hyvät ja rauhalliset joulut.

Hemmottelin itseäni viikolla, ja ostin maailman ihanimman joululahjan itselleni. Vanhanvanhan keinutuolin. Siinä on ihana istuskella, kuunnella ihanaa kuluneen keinun narinaa, sulkea silmät ja pysähtyä siihen hetkeen. Miettiä, että nyt on vain tämä hetki. Paras hetki. Pitkään, vuosia olen jo siitä unelmoinut, ja ollaan etsittykin, mutta nyt se osui niin ihanasti kohdalle, ettei sitä tilaisuutta vaan voinut jättää käyttämättä.

Näihin kuviin, mietteisiin ja tunnelmiin on hyvä päättää tämä kirjoitus, ja toivoa kaikille rauhaa ja rakkautta! <3

IMG_6408.jpg

 

Tonttuterveisin Anne