Morooo, taas pitkästä aikaa. Vissiin toista viikkoa olen taas taukoillut. Hyvänen aika miten paljon täällä on ollut lukijoita. Olen ihan hämmästynyt, ja hämmentynyt. Kiitos kaikille vierailijoille<3.

Ajatus kirjoittamisesta putkahti äsken, kun katselin pieniä keskoslasten kuvia. Tänään 17.11 vietetään siis keskoslastenpäivää.<3 Pienten ihmeiden päivää. Jokainen meistä on pieni, ihana ihme, mutta tuntuu niin hurjalta, kun tuolla oli 960g painavan vauvan kuva. Siis niin pieni, niin hento, niin avuton<3.

Itse olen syntynyt 1400g painoisena rääpäleenä. Onneksi 80-luvulla on ollut jo hyvät mahdollisuudet selvitä, kasvaa keskolassa, ja päästä kiinni elämään. En tiedä paljonko tuo keskoisuus on vaikuttanut mun hermostoon, henkiseen kasvuun, siäelimiin toki myös. Herää välillä ajatus, kun on tuota keuhkopöpöä jne, että voisiko sitä olla vaan senverran kehittymätön. Mutta väliäkös sillä, onnea on olla tässä. Onnea on saada näpyttää tätä viestiä. Niin ei välttämättä olisi.<3 Nyt vanhempana sitä omaa olemistaan osaa arvostaa. Sitä, että oikeasti on selvinnyt hengissä, saa olla tässä ja hengittää tätä ilmaa. 

MUISTAKAA JOKAINEN, ETTÄ ME KAIKKI OLLAAN IHANIA IHMEITÄ!<3

Kiitos piipahduksestasi, tulehan toistekin. Rauhaa & Rakkautta! <3: Anne