Heipähei ja ihanaa syksysistä tiistaita. Täällä on tuuli tuivertanut koko päivän. Aamulla tuntui kovinkin vilpoisalta, kun puuskittain tuuli päälle. Tukka oli koko ajan sekaisin, ja tuntui, että on mettästä karannut. Tai no sinnehän mä kuuluisinkin, jos vaan pääsisin.

Pitkään istuin tuossa parvekkeella. Olin, ja palauduin työpäivästä. Se on ehkä paras tehdä jatkossakin, antaen itselleen oikeasti sen tarvitsemansa ajan. Jollen sitä tee, niin olen hyvinkin hermostunut koko illan. Ärsyyntynyt siitä, kun en saa työasioita mielestä. Ja tällä hetkellä ne tuntuu painavan aika voimakkaasti. On tapahtunut niin paljon, on tapahtumassa niin paljon. Oikeastaan usein miettii, että onkohan mun paikka täällä, mutta nyt miettii, että missä mahdollisesti on mun paikka kohta? Mene ja tiedä. Eipä se hermoilulla, ja miettimisellä miksikään muutu. Muutoksia tulee ja menee. Mikään ei tässä vaiheessa kuitenkaan ole varmaa, tai mitään ei ole ratkaistu. tuntuu vaan, että tämä maailma pyörii niin kovaa vauhtia huonompaan suuntaan, että kohta saadaan elää puurolla. Tänään juuri sanoin, että en uskalla kohta tulla kipeäksi, en uskalla edes ajatella tulevani jonain päivänä raskaaksi, en uskalla kohta mitään, kun kaikki on niin epävarmaa. Ja se on väärin. Tämä elämä on kuitenkin niin hemeetin lyhyt. Ei saisi pelätä asioita mihin ei vaan yksinkertaisesti voida vaikuttaa. Tiedän. Mutta kun ei se ole niin helppoa. Se on välillä hyvinkin raastavaa. Se polttaa loppuun. Se mietityttää. On vaikea keskittyä niihin iloisiin asioihin, kun päälimmäisenä mielessä kuitenkin pyörii vaan se kaikki negatiivinen mitä täällä on. Oho, tulipa siitä nyt tarina. No sainpahan pois sydämeltä.

Istun täällä hämyisessä olohuoneessa, muutaman tuikun valaistessa huonetta. Mietin, että pitäisi alkaa valmistaa pöperöä, onkin jo nälkä. Illalla taion meille ihania lettusia, anopin tekemällä omenahillolla<3.

Nautin niin mahdottomasti kyllä tästä syksystä. Vaikka tuulee, tuivertaa, sataa ja sade piiskaa naamaa. Se on niin järjettömän kaunista. Luonto vaihtaa värejään, kaikki kuolee. Siirrytään (toivottavasti) kylmään talveen, elukat etsii paikkaansa talveksi, niitä lämpöisiä kokoja, joissa levätä. Odotellaan joulua, valmistellaan kaikkea yhteistä ja ihanaa. Tosin mä en kyllä tiedä olenko tämän joulun yksin, vai saadaanko mahdollisesti järjestettyä samaisesti kuin viime vuonna. Kissoille kuitenkaan jouluksi en halua hoitajaa, enkä niiden tahdo olevan yksin<3.

Kiitos kun kävit. Teentuoksuista iltaa, lämpöä ja rakkautta, <3:lla Anne