20150730_150541.jpg

Hiphei! :)

En ole taas jostain syystä saanut aikaiseksi käytyä koneella kirjoittelemassa. Täällä ollaan kuiotenkin hengissä, aurinkokin paistellut. Töihin palattu, iloisin mielin. Joko siellä on ilmapiiri parantunut, tai sitten mulla oli todella suuri lomantarve, ja oma asenne muuttunut loman aikana. Luulen kyllä, että tuo oma aika, ja kasvaminen asioiden suhteen on syynä. Neljäs päivä jo menossa, ja jokaiseen päivään on mahtunut iloa ja naurua. Kertaakaan ei ole vielä tullut sellaista oloa, että voi kun täältä pääsisi pois. Tuntuu hyvältä.

Loma oli mukava, mutta on se taas kivaa olla kiinni arjessakin. Harmittaa kyllä, kun jostain kummasta onnistuin saamaan jonkun keuhkopöpön taas. Jo viime viikolla yskin ja köhin, mutta tällä viikolla mennyt sen verran pahaksi, että joutuu öisin valvomaan. Eilen illalla olin niin kuitti, että nukahdin kesken lukemisen, jo ennen kahdeksaa. Yöllä sitten vähän väliä olin ylhäällä yskimässä. Kenkkua. Pitäisi ehkä käydä kuunnelluttamassa nuo keuhkot, mutta ei saa aikaiseksi.

Odottavan aika on pitkä. Viikon päästä ollaan lähdössä viikonlopuksi sinne mökkireissulle. Olen jo niin odottavissa tunnelmissa, että lähes joka päivä muistutan miestä kaikesta mitä pitää olla mukana, mitä ostetaan jne. Ihanaa päästä järvenrannalle rauhaisaan oloon. Lupailinkin, että vaikka olisi kuinka kylmä, niin pulahdan kyllä veteen. Olisin jo valmis lähtemään. :)

Käytiin tiistaina tuolla Kuusiston Linnan raunioilla, ja oli taas niin ihana reissu. Mä nautin ihan hurjasti kaikesta tuollaisesta vanhasta. Ja se kaikki saa mut niin mietteisiin, ja pohtimaan miten kaikki on silloin ollut. Sinne Turun Linnaankin kovasti jo olsin valmis menemään uudestaan. 

Täällä kaikki rullaa samaa rataa. Mieli on iloinen ja aurinkoinen. Kummasti riittää energiaa omiin hassuihin juttuihin. Viikonloppua innolla odotan, ollaan aikaisessa mennä katsomaan Kätyrit. Mä niin hurjasti tykkään niistä :D. Toivottavasti tämä sisäinen, ja ulkoinenkin aurinko säilyy vielä tovin jos toisenkin. Tästä todella nauttii.<3

Kauniita ajatuksia, ja iloa päivääsi, <3:lla Anne