Tunnen itseni kovin onnelliseksi. Onnelliseksi ja rauhalliseksi. Tee höyryää kupissa, ei ole kiire minnekään. Saa vaan olla ja nauttia. Tästä hetkestä.

Ulkona sataa ja ukkostaa. Sade ropsaa ihanasti ikkunaan. Se rauhoittaa aivan mielettömästi. On ihan pakko hymyillä, kun se tuntuu niin järjettömän hyvältä. 

Tämä ensimmäinen lomaviikko on ollut todella ihana, mieli on todellakin parantunut, ei sureta tai hermostuta mikään. Olen iloinen, pienistä. Nautin jokaisesta hengittämästäni hetkestä. Tosin, en silloin, kun tulee kauhea yskänpuuska.

Aloitin aamuni tänään rentouttavalla jumppapallojoogalla, huljuttelin päälle voimavannettani. Join rauhaisat aamukahvit, nautin raikkaita hedelmiä. Lähdin naapurin & koiran kanssa lenkille. Kaupasta hain terveellisiä kesäherkkuja. Hetken ihmettelin ja kummastelin tätä elämää. Olin pysähdyksissä. Kuuntelin hieman pelokkaanakin ukkosta. Lähdettiin uudelle koiralenkille, kaukana jyrisi kovasti, pilvet oli todella mustia. Alkoi ihanasti ropsottamaan vettä, ihania pieniä pisaroita. Tuntui, kuin iho olisi höyrynnyt. Teki hyvää. Se tuoksu, se tunne.<3 Nyt vaan istun tässä pimeässä olohuoneessa, vaniljantuoksuinen suitsu palaa takanani, tee muistuttaa höyryllään, että kuppi kaipaa tyhjennystä. Tämä hetki. Tässä ja nyt. Minä rakastan<3. Olen todella kiitollinen jokaisesta hetkestäni. 

Kaunista päivää Sinullekin, <3:lla Anne